Ahdistus ennen nt-ultraa

Alkuraskauden jatkuva ahdistus ja stressi raskauden etenemisestä alkaa jo todella ottaa päähän. Huomenna alkaa 12. raskausviikko ja en voi sanoa olevani yhtään sen vähempää stressaantunut kuin puolitoista kuukautta sitten. Vaikka viimeisin varhaisultrani olikin 8+5 ja keskenmenon todennäköisyys tuon jälkeen on todella pieni, en voi olla jatkuvasti ajattelematta sitä, onko kaikki edelleen hyvin. Miscarriage Odds Reassurerin mukaan todennäköisyys keskenmenoon 8+5 on 3,8 prosenttia. Tänään 10+6 se olisi enää 2,1 prosenttia. Silti suhtaudun raskauden jatkumiseen enemmän skeptisin kuin luottavaisin mielin. Puhun edelleen jatkuvasti siinä muodossa, että ”jos saamme vauvan” ja ”jos kaikki menee hyvin”. En suoraansanottuna kykene ymmärtämään ihmisiä, jotka voivat heti plussan jälkeen suhtautua raskauteen täysin levollisesti ja optimistisesti.

Kävin perjantaina alkuraskauden labroissa ja tänään olen stressannut sitä, etteivät mitkään tulokset näy vieläkään Oma Kannassa vaikka suurimmalla osalla ne tupsahtavat sinne jo samana päivänä. Tiedän, että tämä nyt on ihan typerä asia stressata, mutta oli pakko laittaa sähköisen asioinnin kautta viestiä asiasta. nt-ultra olisi ensi viikon keskiviikkona ja sen odottelu tuntuu helvetin tuskalliselta. Olisin halunnut mennä neuvolaan kuuntelemaan sydämenääniä, mutta sain vakuuteltua itselleni, että se olisi todennäköisesti huono idea. Olen lievästi ylipainoinen, joten olisi ihan mahdollista, että sydänäänet eivät kuuluisi vielä tässä vaiheessa. Se aiheuttaisi vain kahta kauheammin huolta ja nt-ultran odotus olisi tuplasti piinallisempaa.

Mitä sydänääniin tulee, niin tilasin netistä dopplerin, koska ajattelin, että viikot nt-ultran ja rakenneultran välissä ovat varmasti todella pitkiä, kun vauvan liikkeitä ei vielä tunne ja ei voi olla varma siitä, onko siellä mikään enää hengissä. Valitettavasti tilasin sen rahansäästön toivossa toiselta puolelta maailmaa ja saan odotella sitä varmaankin vielä kuun loppuun saakka…

Raskausoireet ovat tässä vaiheessa hieman hälvenneet ja muuttaneet muotoaan, joka on toki omalta osaltaan lisännyt ahdistusta ja stressiä. Pahoinvointi on helpottanut melko paljon vaikka eilen olikin pitkästä aikaa yksi harvoista päivistä, jolloin laatta lensi ihan kaaressa. Rintojen arkuus ja väsymys on myös helpottanut hieman vaikka olenkin edelleen toisina päivinä täysin zombi.

Mietin tosi usein sitä, että jos kaikki sujuu hyvin, milloin pystyn nauttimaan tästä? Milloin todella uskallan ajatella, että meille tulee vauva? En usko, että ahdistus lievittää vielä nt-ultrankaan jälkeen. Ehkä vähän, mutta veikkaan, että suuri osa siitä jatkaa matkaansa vielä rakenneultraan asti. Toivon tosi kovasti, että pystyisin viimeistään silloin nauttimaan tästä ja ajattelemaan, että kaikki tulee menemään hyvin. On tosi raskasta ajatella jatkuvasti pahinta.