Ensimmäinen kolmannes – loppuviikot ja mitä jäi käteen?

Ensimmäinen kolmannes on useimmista varmasti raskausajan raastavinta aikaa. Vointi voi olla todella heikko, huoli raskauden jatkumisesta jatkuva ja viikot tuntuvat matelevan eteenpäin. Olenkin tosi huojentunut, että olen viimein verkkaisemmallakin laskentatavalla mitattuna päässyt keskiraskauteen, eli viikkoja on tänään 14+1.

Jotta välttyisin liialta kertaamiselta, tässä raskausoirepostaukset alkuraskauden ajalta:

Raskausoireet ennen plussaa

Raskausoireet rv 5-6

Raskausoireet rv 7-8

Mitä raskausoireisiin tulee, viikot 9-14 olivat hyvin vaihtelevia. Pahoinvointi jatkuu edelleen tähän päivään saakka ja ruoka maistuu huonosti. Pahin väsymys hellitti joskus tuossa parisen viikkoa sitten, mutta ironisesti samoihin aikoihin tilalle tulivat uniongelmat. Ehjiä yöunia olen nukkunut hyvin harvoin ja useimpina aamuöinä heräilenkin useamman kerran ennen kellon soittoa.

Sykkeet ovat alkaneet liikkuessa kohota paljon normaalia korkeammiksi ja ne myös pysyvät korkealla kauan. Konkreettisin esimerkki on varmaankin se, että salilla sarjataukojen välissä on pakko istua, koska syke ei muuten laske lainkaan alle 120:n. Salitouhut ovatkin jääneet nyt tosi vähiin, mutta yritän taas aktivoitua asian suhteen. Kokonaisuudessaan vointi on nyt hieman parempi kuin esimerkiksi reilu kuukausi sitten ja olenkin tähän olotilaan ihan suhteellisen tyytyväinen.

Mitä painoon tulee, ensimmäisestä kolmanneksesta jäi käteen vajaan kilon verran. Paino ensin jopa laski pahoinvoinnin vuoksi, mutta juuri kolmanneksen vikalla viikolla se kääntyi hienoiseen nousuun. Turvotus on laskenut jo aikapäivää sitten ja välissä olikin varmaan noin reilun kuukauden ajanjakso, jolloin vatsa oli herätessä aika normaali. Nyt tuntuisi vähän siltä, että raskausvatsa ja kohtu alkaisivat oikeasti näkymään ja toivonkin, että masu ilmaantuisi mahdollisimman pian. Odotan sitä jo tosi paljon! Nyt vatsa on ihan alaosasta pömpöttävä ja näyttää juurikin siltä, että olisin syönyt ne pari kebabbia pahimpaan krapulaan.

Mitä parhaimpiin juttuihin tulee, ultrat ovat toki olleet ekalla kolmanneksella hienoja kokemuksia.Tänä aikana olen käynyt neljä kertaa ultrassa ja toki mieleenpainuvin oli parin viikon takainen nt-ultra. Oli mahtavaa nähdä miten paljon pieni oli kasvanut ja kuulla, että niskaturvotuksen määrä ja labrat olivat normaalit. Toinen kohokohta ekalla kolmanneksella on ollut sykkeiden kuuntelu, josta on ollut mulle tosi paljon iloa. Syke on löytynyt näillä viikoilla aika helposti pienen etsiskelyn jälkeen ja on tosi hienoa tajuta, että vauva liikkuu, kun sykkeen kuuluvuus vaihtelee vaikkei itse liikkuisi tai liikuttaisi anturia lainkaan. Raskausoireiden vähentyessä doppleri on myös auttanut luomaan uskoa siihen, että kaikki on silti hyvin vaikkei olo olekaan enää niin surkea.

Ultrien ja dopplerin ansiosta pahimmat pelot ovat väistyneet ja usko sen suhteen, että raskaus jatkuu loppuun asti on kasvanut jo suureksi. En olisi koskaan voinut ensimmäisten viikkojen aikana uskoa, että tuntisin oloni jo nyt näin helpottuneeksi. Toki mitä tahansa voi vielä tapahtua milloin vain, mutta oma innostus on viimein kasvanut pelkoja suuremmaksi. Varsinkin sitten, kun rakenneultra on ohi ja ollaan viikoilla, joilla vauva yritettäisiin syntyessään pelastaa, aion nauttia tästä täysin rinnoin.

Ahdistus ennen nt-ultraa

Alkuraskauden jatkuva ahdistus ja stressi raskauden etenemisestä alkaa jo todella ottaa päähän. Huomenna alkaa 12. raskausviikko ja en voi sanoa olevani yhtään sen vähempää stressaantunut kuin puolitoista kuukautta sitten. Vaikka viimeisin varhaisultrani olikin 8+5 ja keskenmenon todennäköisyys tuon jälkeen on todella pieni, en voi olla jatkuvasti ajattelematta sitä, onko kaikki edelleen hyvin. Miscarriage Odds Reassurerin mukaan todennäköisyys keskenmenoon 8+5 on 3,8 prosenttia. Tänään 10+6 se olisi enää 2,1 prosenttia. Silti suhtaudun raskauden jatkumiseen enemmän skeptisin kuin luottavaisin mielin. Puhun edelleen jatkuvasti siinä muodossa, että ”jos saamme vauvan” ja ”jos kaikki menee hyvin”. En suoraansanottuna kykene ymmärtämään ihmisiä, jotka voivat heti plussan jälkeen suhtautua raskauteen täysin levollisesti ja optimistisesti.

Kävin perjantaina alkuraskauden labroissa ja tänään olen stressannut sitä, etteivät mitkään tulokset näy vieläkään Oma Kannassa vaikka suurimmalla osalla ne tupsahtavat sinne jo samana päivänä. Tiedän, että tämä nyt on ihan typerä asia stressata, mutta oli pakko laittaa sähköisen asioinnin kautta viestiä asiasta. nt-ultra olisi ensi viikon keskiviikkona ja sen odottelu tuntuu helvetin tuskalliselta. Olisin halunnut mennä neuvolaan kuuntelemaan sydämenääniä, mutta sain vakuuteltua itselleni, että se olisi todennäköisesti huono idea. Olen lievästi ylipainoinen, joten olisi ihan mahdollista, että sydänäänet eivät kuuluisi vielä tässä vaiheessa. Se aiheuttaisi vain kahta kauheammin huolta ja nt-ultran odotus olisi tuplasti piinallisempaa.

Mitä sydänääniin tulee, niin tilasin netistä dopplerin, koska ajattelin, että viikot nt-ultran ja rakenneultran välissä ovat varmasti todella pitkiä, kun vauvan liikkeitä ei vielä tunne ja ei voi olla varma siitä, onko siellä mikään enää hengissä. Valitettavasti tilasin sen rahansäästön toivossa toiselta puolelta maailmaa ja saan odotella sitä varmaankin vielä kuun loppuun saakka…

Raskausoireet ovat tässä vaiheessa hieman hälvenneet ja muuttaneet muotoaan, joka on toki omalta osaltaan lisännyt ahdistusta ja stressiä. Pahoinvointi on helpottanut melko paljon vaikka eilen olikin pitkästä aikaa yksi harvoista päivistä, jolloin laatta lensi ihan kaaressa. Rintojen arkuus ja väsymys on myös helpottanut hieman vaikka olenkin edelleen toisina päivinä täysin zombi.

Mietin tosi usein sitä, että jos kaikki sujuu hyvin, milloin pystyn nauttimaan tästä? Milloin todella uskallan ajatella, että meille tulee vauva? En usko, että ahdistus lievittää vielä nt-ultrankaan jälkeen. Ehkä vähän, mutta veikkaan, että suuri osa siitä jatkaa matkaansa vielä rakenneultraan asti. Toivon tosi kovasti, että pystyisin viimeistään silloin nauttimaan tästä ja ajattelemaan, että kaikki tulee menemään hyvin. On tosi raskasta ajatella jatkuvasti pahinta.