Milloin kannattaa mennä varhaisultraan?

Moni odottaja varmaankin pohtii sitä, että milloin olisi parhain aika mennä varhaisultraan. Toiset pystyvät odottelemaan nt-ultran viikoille asti, mutta ainakin itselleni se olisi ollut sula mahdottomuus. PK-seudulla on pari odottajien keskuudessa hyvin tunnettua yritystä, joissa kätilöt tekevät varhaisultria kohtuulliseen ~80 euron hintaan.

Itse olen käynyt tässä raskaudessa nyt kolme kertaa varhaisultrassa (enää en ajatellut mennä 😅) ja ajattelin omien kokemuksieni perusteella hieman kertoa siitä, milloin varhaisultraan kannattaa mennä tai ainakin siitä, milloin itse menisin sinne seuraavan raskauden aikana.

Ensimmäinen varhaisultrani oli viikoilla 6+1 ja tämä ultra tehtiin julkisella. Alunperin olisin varmaan mennyt noilla viikoilla ultraan vaikka olisinkin joutunut maksamaan siitä tuon 80 euroa, mutta jälkikäteen ajateltuna olisin todellakin odottanut hieman kauemmin. Sykkeen voi havaita ultrassa aikaisintaan kutosviikon lopulla, eli suunnilleen 5+5 aikoihin. Kun ottaa huomioon sen, että suurin osa ei tiedä tarkkaa ovulaatiopäiväänsä ja vaikka sen tietäisikin, voi sikiö olla silti pienempi, en laittaisi rahojani ultraan vielä noihin aikoihin.

Itse olin tikuttanut oviksen ja mitannut lämmöt ja silti sikiön koko oli 3-4 päivää nuorempi kuin sen noiden mukaan pitäisi olla. Pahimmassa tapauksessa liian aikainen ultra aiheuttaisi siis rahanmenoa ja turhaa huolta jos viikot olisivatkin luultuja pienemmät. Itse menisin ultraan aikaisintaan seiskaviikon loppupuolella ja siinäkin tilanteessa ainoastaan silloin jos tietäisin oviksen ajankohdan.

Mitä ultrassa sitten näkyy seiskaviikon alussa? Ei kauheasti mitään. Omassa ultrassa 6+1 havaittiin syke, mutta ultrassa näkyi ainoastaan joku sykkivä möykky, josta oli täysin mahdotonta tunnistaa mitään muotoja. Ultrassa pystyttiin toki toteamaan, että raskaus on oikeassa paikassa ja alkio on elossa. Se oli toki todella tärkeä tieto jo itsessään, mutta kun ottaa huomioon sen, että valitettavan usea keskenmeno tapahtuu vielä seiskaviikolla, en itse menisi enää tuostakaan syystä varhaisultraan noin aikaisin.

Ultra 6+1

Toinen ultra tehtiin 7+1, jossa näkyi jo hieman enemmän. Alkiolta oli havaittavissa pää ja sykekin näkyi jo selvemmin. Silti mitään maailmaa mullistavaa ei kuvissa näkynyt, mutta oli hienoa havaita, että pieni möykky oli kasvanut jo hieman enemmän ”jonkin muotoiseksi”.

Ultra 7+1

Kolmas varhaisultra tehtiin 8+5, joka oli mielestäni ultrista parhain. Kyseisessä ultrassa näkyi jo syke selvästi ”omalla paikallaan”, alkiolta oli erotettavissa pää ja pienet jalkojen ja käsien alut. Alkio myös liikkui hieman ja sikiökalvokin oli erotettavissa. Kyseisessä ultrassa tuli eniten sellainen fiilis, että sisälläni on todella joku pieni ihmisen alku. Aikaisemmassa ultrassa pään erottaminen oli tosi hieno fiilis myös, mutta ei mitään verrattuna tähän ultraan.

Ultra 8+5

Jokainen toki tekee omat päätöksensä ja uskon, että esimerkiksi pitkän yrityksen jälkeen moni haluaa mennä mahdollisimman aikaisin ultraan toteamaan sen, että sisällä on jotain elävää. En usko, että pystyisin seuraavassa raskaudessa odottamaan varhaisultran kanssa tuonne ysiviikon loppupuolelle, mutta yrittäisin pitkittää ultraan menemistä sinne kasiviikon loppuun saakka. Ultrasta saa omasta mielestäni paljon paremmin irti silloin, kun viikkoja on takana inasen enemmän kuin kuusi.

Onko niitä ollut sittenkin kaksi?

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo vähän reippaammin aikaa, joten ajattelin tulla päivittelemään toisen varhaisultran kuulumisia. Kävin siis toisen kerran varhaisultrassa Perhe Artessa viime torstaina juuri ennen juhannusta. Ensimmäisen varhaisultran mukaan viikkoja piti olla 7+1 ja voi sitä helpotusta, kun pieni papu olikin kasvanut juuri sen verran.

Pieni tuhruvuoto (erityisesti seksin jälkeen) on aiheuttanut mulle aika paljon huolta ja päänvaivaa ja mainitsinkin asiasta kätilölle. Kätilön ei tarvinnut kauaa ultrata, kunnes hän sanoi, että täältä tämä vuodon syy taitaakin löytyä. Sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä, kun ehdin jo pohtia kaikkia mahdollisia skenaarioita asian tiimoilta. Oikean sikiöpussin vieressä näkyi muutoin samannäköinen, mutta pienempi sirppimäinen ontelo, joka reunusti sikiöpussia.

Kätilö sanoi, että hän ei tämän perusteella pysty päättelemään, että olisiko kyseessä ollut kaksoisraskaus, josta toinen on mennyt kesken tai ollut tuulimuna vai onko kyseessä hematooma. Aktiivista vuotoa ei ontelossa kuulemma näkynyt, joka oli hyvä asia. Hän kertoi, että on mahdoton sanoa vuotaako tuo pois itsekseen hiljalleen vaiko kerralla vai imeytyykö se takaisin kohdun kudokseen. Mikäli tuo pussukka vuotaisi ulos, tulisi se kuulemma todennäköisesti pihalle reippaiden hyytymien kera joka kuulostaa tietty todella kuumottavalta.

Mua hämmentää tosi paljon se, että miten edellisessä ultrassa tuota hematoomaa/pussukkaa ei näkynyt lainkaan vaikka mulla oli vuotoa jo silloin. En ymmärrä, että mistä se olisi sinne nyt viikon aikana ilmaantunut. Julkisen puolen ultra näytti kyllä olevan ainakin mun silmään aika paljon epätarkempi kuin Perhe Arten ja mun ultraaja oli myös erikoistuva lääkäri, joten ehkä hän ei yksinkertaisesti ollut vielä niin harjaantunut?

Joka tapauksessa ajattelin ottaa tuon ultrassa ilmenneen pussukan puheeksi huomenna ekassa neuvolassa, koska haluaisin, että sitä seurattaisiin edes jollain tasolla. Tiedän, ettei sille voida tehdä mitään, mutta musta olisi kohtuullista selvittää edes se, että mikä se on ja kasvaako se, eikä vaan jättää mua oman onneni nojaan.

Vaikka tuo hematooma/sikiöpussi toki minua huolettaakin, niin pääasia on se, että alkiolla oli ultrassa kaikki hyvin ja hän oli kasvanut kuten pitääkin. Täytyy kyllä sanoa, että siinä kohtaa, kun kätilö mainitsi mahdollisesta kaksoisraskaudesta, olin todella hämmentynyt. Mulla oli alusta asti jostain syystä fiilis, että niitä olisi voinut olla kaksi. En oikein usko, että toisessa pussukassa oli mitään elämää, koska se kirkkaanpunainen vuoto oli niin vähäistä, mutta tuulimunaraskauteen uskon kyllä jollain tasolla. En todellakaan surkuttele tätä asiaa, koska voihan se olla, että kyseessä tosiaan on ihan vain hematooma. Tuli silti jännä tunne, kun kätilö otti puheeksi kaksoisraskauden.

Täytyy vain toivoa, että tällä tyypillä menee kaikki hienosti ❤️

Piinapäivät jatkuvat vielä plussankin jälkeen

Eipä sitä muistanutkaan, että piinapäivät eivät todellakaan lopu plussaan vaan lähinnä alkavat siitä. Plussasin puolitoista viikkoa sitten ja tämä kymmenisen päivää on ollut heittämällä yksi elämäni piinallisimmista ajanjaksoista. Oireettomina päivinä iskee ahdistus siitä, että jonkun on oltava huonosti, koska mitään kummallisia tuntemuksia ei ole. Niinä päivinä, kun vatsakipu on kovaa, päässä pyörii vain ”no niin, nyt tämä kuitenkin menee kesken”.

Edellinen raskaus pilasi multa kyllä ihan täydellisesti alkuraskauden odotuksen ilon. Edellisen yrityksen ja sittemmin raskauden aikaan en rehellisesti sanottuna juurikaan edes ajatellut keskenmenon mahdollisuutta. Se oli asia, joka tapahtui vain joillekin eikä mulla ole lähipiirissä ketään, joka olisi asiasta koskaan edes puhunut. Siinä kohtaa, kun se napsahti omalle kohdalle, kaikki muuttui. Elämän hauraus iski täysillä päin näköä ja kun itse joutui diilaamaan sen menetyksen kanssa, pelko siitä kulkee mukana aina.

On tavallaan ihailtavaa, että toiset pystyvät suhtautumaan keskenmenoon raadollisen realistisesti ”jotain vikaa siinä olisi ollut kuitenkin, kun meni kesken” tai ”eihän tuulimunassa mitään vauvaa ole edes menetetty”, mutta itse en pysty. Toki yritän parhaani mukaan olla stressaamatta, koska tiedän varsin hyvin sen, että en itse voi tehdä asialle mitään. Jos siellä on tuulimuna, mä en sinne sikiötä saa. Jos raskaus menee kesken, mä en voi tehdä mitään pysäyttääkseni sitä. Mikään ei ole mun käsissä. Se kontrollin menettäminen on varmaan se asia, mikä tässä tuntuukin kaikista pahimmalta.

Näillä viikoilla (5+2) myöskään ultrassa ei ole välttämättä nähtävissä vielä kamalasti mitään, mistä voisi varmuudella sanoa kaiken menneen jo vituiksi. Eikä toisaalta kukaan voi minulle sykettäkään vielä lupailla. Ei siis auta muu kuin odottaa. Vittu mä vihaan odottamista. Keskenmenon jälkeen elämä ei kuukausiin ollutkaan mitään muuta kuin yhtä helvetin odottamista. Odottaminen olisi paljon helpompaa jos olisi edes joku varmuus jostain. Edes se, että siellä todella on joku.

Olen myös pissannut muutaman raskaustestin vielä tässäkin vaiheessa, viimeisimmän eilen. Testiin pamahti onneksi ne kuuluisat leffaviivat testiviivan ollessa kontrollia jopa hieman tummempi. Yksi Clearbluen digi mulla on vielä kaapissa, jonka ajattelin tehdä huomenna. En tiedä kuinka pahasti hajoan, mikäli testiin ei tule 3+. Eihän sekään varmuudella kertoisi mitään, mutta se kolmonen olisi edes joku lupaus siitä, että hormonitasot nousevat. Hcg:n nousu ei sekään tietenkään tarkoita mitään, mutta jos ne eivät nouse, se yleensä indikoi huonoa.

Vielä pitäisi jaksaa seitsemän työpäivää ja kymmenen aamuherätystä. Sen jälkeen tiedän, onko joku ketä odottaa.