Raskausoireet rv 7-8

Raskausviikko yhdeksän tulee taputeltua tänään, joten ajattelin palata hieman viikkojen 7 ja 8 fiiliksiin. Postaustahti on hiljentynyt hieman sen vuoksi, että olen ollut juhannuksen jälkeen aivan äärettömän väsynyt. Työpäivästäkään en selviä kellahtamatta sänkyyn useampia kertoja päivän aikana (jotain hyvää koronasta, kiitos etätyöt!) ja duunipäivän jälkeen yhtään minkään tekeminen tuntuu ihan mahdottomalta. Onneksi nuo jäätävät helteet nyt loppuivat ainakin toistaiseksi, koska ne puristivat aivan viimeisetkin mehut irti minusta. Mutta joo, nyt rv 7-8 tunnelmiin.

Seiskaviikon ensimmäisenä päivänä kävin ekan kerran ultrassa ja siellä todettiin sykkivä sydän oikeassa paikassa. Viikolla kuusi alkanut lievä verenvuoto jatkui seiskaviikolle, mutta loppui täysin kasiviikolla. Vuoto oli siis yhtenä päivänä kirkasta verta ja useampana ruskeaa tuhrua, mutta vuoto oli siis hyvin niukkaa kaikkina kertoina. Tämämn jälkeen verta on tullut vain yhden kerran ja sekin oli hieman rajumman seksin jälkeen. Tuo vuoto vaikutti puhtaasti siltä, että kohdunnapukka/mikä onkaan vain ärsyyntyi puuhasteluista.

Alkuraskautta riivanneet kovat vatsakipukohtaukset loppuivat lähes kokonaan näillä viikoilla ja ainoastaan juhannuksen tienoilla sain yhden kovemman kipukohtauksen.

Merkittävin turvotus katosi myös juhannuksen jälkeen, eli kasiviikon loppupuolella. Maha ei ole enää pallo 24/7 vaan näytän osan ajasta jopa ihan normaalilta! Vatsa edelleen kyllä turpoaa iltaa kohden, mutta alkuraskauden pallomahaa ei ole hetkeen näkynyt.

Etova olo jatkuu ja en olekaan laittanut ruokaa lainkaan viimeiseen kolmeen viikkoon. Ajattelin hiljalleen skarpata tämän asian kanssa, etten synnytä sitten helmikuussa jotain kolmen kilon big maccia.

Väsymys on edelleen aivan järkyttävää. Olen yrittänyt mennä aikaisin nukkumaan, mutta minulla on joko hieman vaikeuksia nukahtamisen kanssa tai sitten heräilen useaan kertaan aamuyön aikana. Viikonloput ovat hieman helpompia, koska saa nukkua rauhassa sinne ysiin/kymppiin asti eikä tarvitse herätä herätyskelloon.

Mitään uusia, ihmeellisiä oireita ei siis ole ilmaantunut vaan vanhat oireet ovat joko kadonneet tai muuttaneet muotoaan. Olo ei tunnu enää niin raskaanaolevalta ja toisina päivinä kyseenalaistankin koko raskauden. Toivon vain, että pahoinvointi ja väsymys helpottaisivat, jotta pääsisin taas takaisin salille ja ihmisten ilmoille. Postausaiheita minulla on vinot pinot perhevapaiden jakautumisesta siihen, kuinka ajattelimme selvitä vauva-arjesta postimerkin kokoisessa kaksiossa, mutta palaan näihin, kun saan raavittua hieman energiaa jostakin.

Kuulumisia varhaisultrasta

Kävin siis Naistenklinikalle raskauden sijainnin vahvistamisessa, kun mulla oli viikkoja omien laskujeni mukaan 6+5. Päivä oli torstai ja maanantaina mulla oli siis kirkkaanpunaista veristä vuotoa ja ulos tuli myös muutama hyytymä. Vuoto loppui illalla ja tiistaina ja keskiviikkona paperiin jäi enää hyvin vähän rusehtavaa tuhrua. Vatsakivut olivat kuitenkin edelleen aika kovia ja vaikka samantyyppiset kivut on mulle tuttuja jo raskautta edeltävältä ajalta, en herätellyt juurikaan toiveita. Olin ihan varma, että kohdusta löytyy tuulimuna tai se on tyhjää täynnä. Siinä pöydällä lettu levällään maatessaan ehtii miettiä kyllä monenlaista.

Alun sisätutkimuksen yhteydessä lääkäri suureksi yllätyksekseni totesi kohdunsuun olevan siisti ja juuri oikean näköinen. Olin aivan varma, että se olisi auki ja seuraava verilasti olisi odottamassa vapautumistaan. Sisätutkimuksen jälkeen lääkäri ultrasi ja totesi, että kohdussa näkyy sikiöpussi ja sikiöpussista löytyy ruskuaispussi. Tässä kohtaa olin jo ihan varma, että siihen ruskuaispussiin se löydös jääkin. Välittömästi sen jälkeen lääkäri sanoi, että kyllä täältä sikiö löytyy ja hänellä on myös syke.

Lääkäri käänsi näytön minua päin ja näin välittömästi pienen sykkeen ruudulla. Yritin purskahtaa itkuun, mutta en järkytykseltäni pystynyt, joten todennäköisesti vääntelin vain naamaani helvetin oudonnäköisenä. Sanoin, että en todellakaan odottanut mitään tällaista ja lääkäri vastasi, että tämähän on varmasti sitten oikein iloinen yllätys. Vastasin myöntävästi ja sekä lääkäri, kätilö, että mukana ollut kätilöopiskelija kaikki onnittelivat minua. Olin räjähtää onnesta.

Ultran mukaan sikiön koko vastasi 6+1, mutta sehän on tuossa vaiheessa niin kovin pieni, että ei sitä saa edes kunnolla mitattua. Huolestuin tuosta kokoerosta kyllä silti aika paljon, mutta kun pläräsin omia raskaussovelluksiani huomasin, että sinne on merkitty ovulaatiopäivä todennäköisesti väärin. Oikeasti viikkoja olisi 6+3 tai 6+4. Joka tapauksessa, stressaaminen ei tässä tilanteessa enää auta. Alkio on oikeassa paikassa ja elossa, nyt jatko on jonkun korkeamman voiman käsissä.

Kävelin Naistenklinikalta takaisin autoon, jossa mieheni odotti. Sanomatta mitään, kaivoin laukusta kuvan ja nuo kyseiset sukat, jotka ostin viime viikolla. Mies meni jotenkin ihan täysin lukkoon (vaikutti silti toki iloiselta) ja oli koko päivän aika poissaoleva. Itse olin reaktioon aika pettynyt, koska olin toivonut, että olisimme voineet iloita yhdessä ja juhlistaa asiaa. Keskustelimme asiasta aika paljon samana iltana ja mies oli vain täysin valmistautunut siihen, että uutiset ovat huonoja. Hän ei osannut lainkaan käsitellä tilannetta tai fiiliksiään, kun uutiset olivatkin positiivisia. Täytyy myöntää, että olen itsekin aika epäuskossa edelleen ja en millään tapaa syytä häntä reaktiostaan.

Juuti ennen juhannusta (eli tasan viikon päästä tuosta ultrasta) menemme toiseen varhaisultraan Perhe Arteen, jotta mieskin pääsee näkemään papusen. Juhannuksena todennäköisesti tulemme myös tapaamaan jomman kumman perhettä ja alkoholittomuuteni tulee varmasti herättämään hieman oudoksuntaa, koska tykkään nautiskella hyvästä viinistä ja oluesta. Jos siis joudumme kertomaan jo nyt raskaudesta, voimme toisen ultran jälkeen tehdä sen edes hieman paremmilla mielin 🙂

”Sä oot kulta raskaana”

sanoi mieheni eräs päivä, kun harmittelin sitä, etten väsymykseltäni ja pahoinvoinniltani saanut aikaiseksi juuri mitään. Lause särähti korvaani ja sydämeeni tavalla, jota en ollut osannut odottaa. Oli hyvin lähellä, että en vastannut hänelle ”mutta olenko?”.

Kun soitin aikaa ensimmäiselle neuvolakäynnille, hoitaja kysyi minulta monesko raskauteni on. Emmin hetken, mutta vastasin, että toinen. Ajattelin, että jossain kohtaa varmasti aikaisempi kokemukseni tulee ilmi kuitenkin. Jäin pohtimaan omaa empimistäni ja asia on todella niin, että en edelleenkään oikein osaa myöntää sitä, että olen ollut raskaana tai edes sitä, että olen raskaana juuri nyt.

Edellisen raskauden aikaan sikiökaikua ei löydetty ja tälläkään kertaa en vielä tiedä, onko kohdussani ketään. Siitä huolimatta onko ketään kotona, raskaushormonitasoni ovat nousseet ja kehoni on kehittänyt raskausoireita. Raskauden alkuna käsitetään siittiön ja munasolun hedelmöittyminen ja ilman sitä, raskaushormoni ei nouse ja oireita ei kehity. Lääketieteellisesti ajateltuna olen siis ollut raskaana kahdesti. Miksi sitä on silti niin hemmetin vaikea käsittää?

Varsinkin tuulimunaraskauksiin (jollainen ensimmäinen raskauteni saattoi olla) liittyy edelleen hieman vähättelyä. ”Eihän siellä ollut edes mitään” ja ”ethän sä menettänyt lasta”. Itsekin vähättelen kokemustani, siitähän tuo empimiseni neuvolasoiton yhteydessä kertoi. En nyt halua sen kummemmin tällä erää jauhaa tunteista joita keskenmenoon liittyy, mutta siinä kohtaa kun raskaustesti on plussa, on raskaus todella alkanut. Siinä kohtaa on ihan täysi oikeus ja myös velvollisuus mieltää itsensä raskaana olevaksi. Siihen ei tarvita sikiökaikua tai sykettä. Sillä ei ole merkitystä onko raskaus rypäleraskaus, tuulimunaraskaus tai kohdunulkoinen raskaus.

Vaikka järjellä tiedänkin sen, että olen raskaana ja minulla on oikeus sanoa niin, en edelleenkään ole saanut suustani ulos niitä sanoja ”mä olen raskaana”. Se tuntuu lähestulkoon valehtelulta. Sen sijaan, olen lähettänyt joko kuvan positiivisesta testistä tai sanonut, että ”tein positiivisen raskaustestin” (suurin osa läheisestä ei toki tiedä vielä asiasta ollenkaan). Olen jotenkin irrottanut itseni tästä yhtälöstä täysin. On olemassa se positiivinen raskaustesti ja plussaus ja sitten on olemassa minä viestintuojana. Se, että sen positiivisen raskaustestin aikaansaaneet hormonit ovat tulleet minun kropastani, on mulle edelleen suhteellisen käsittämätöntä. Ehkä virtsassani on virhe?

Kaiken minulle todeksi tekevä ultra on heti torstaiaamuna. Kävin ostamassa salaa ne H&M:n jo vähän kliseeksikin muodostuneet ”I <3 DAD” sukat ja ajattelin, että mikäli saan hyviä uutisia, annan ne miehelle yhdessä ultrakuvan kanssa. Olen jo sullonut sukat valmiiksi laukkuuni ja nyt vain odotan sitä, että saanko antaa ne miehelleni ilonkyynelien kera vai joudunko salaa kaivamaan ne sieltä ulos ja sullomaan jonnekin niin syvälle vaatehuoneeseen, että en koskaan vahingossakaan löydä niitä.

Raskausoireet rv 5-6

Olen tässä kirjoitellut ylös vähän sitä, millaisia raskausoireita on ilmaantunut milloinkin. Nämä ovat kaikki toki hemmetin yksilöllisiä (ja raskauskohtaisia), mutta ainakin minusta on kiva lueskella millaisia fiiliksiä muilla on ollut samaan aikaan.

Melkein heti plussan jälkeen (4+2 tarkemmin sanottuna) alkoi kevyt etova olo. Ruokailun jälkeen oksettaa ja ajatus ruoasta oksettaa. Samalla myös tietysti on hirveä nälkä, joten tää yhdistelmä ei ole mikään lemppari. Nyt 5+6 sama olo jatkuu edelleen ja muutama laattakin on jo lentänyt. Olo on yleensä pahimmillaan aamulla ja tasainen ällötys jatkuu usein iltapäivään saakka. Illat ovat olleet, luojan kiitos, toistaiseksi ihan siedettäviä.

Vatsa on ollut myös viimeisen viikon ajan aika normaalista poikkeava. Joko se on todella löysällä tai sitten mikään ei liiku mihinkään. Nice. En tosin tiedä kuinka paljon tämä johtuu hormoneista ja kuinka paljon siitä, että olen tosiaan syönyt juuri sitä mitä on mieli tehnyt.

Aamuheräilyt jatkuvat edelleen tuttuun malliin. Nyt en ole heräillyt niin paljoa aamuyöstä, mutta joka aamu tulee kyllä herättyä viimeistään puoli tuntia ennen kellon soittoa. En ole tästä edelleenkään kovin innoissani, koska unet jäävät maksimissaan seitsemän tunnin mittaisiksi ja olen joka ikinen iltapäivä aivan kuolemanväsynyt.

TURVOTUS. Voi elämä mikä turvotus. Aamulla herätessä pakki näyttää jotenkin normaalilta, mutta heti ensimmäisen suupalaan ja vesilasin jälkeen turvotus saapuu paikalle. Paino ei ole edelleenkään noussut, mutta maha näyttää ihan hirveältä. Turvotus alkaa jo heti rintojen alapuolelta, joten olo on varsin muumimainen.

Mulla oli aika pitkään pelkästään nännit kipeät, mutta nyt rinnatkin ovat kipeytyneet aika paljon. Aamulla ne ovat ihan ok, mutta kipeytyvät päivän mittaan ja ovat jo illalla aika arat. Nyt viimeisen parin päivän aikana olen myös ollut huomaavinani jotain pientä kasvua/pinkeyttä niissä.

Jano on myös tehnyt paluun. Se oli poissa muutaman päivän ajan tuossa vitos- ja kutosviikon taitteessa, mutta nyt viime päivinä se on palannut ihan yhtä hirveänä kuin aiemmin. Mikään vesimäärä ei riitä ja juonkin päivän aikana valehtelematta varmaan 20 reippaan kokoista vesilasillista.

Tässä hieman oireita viimeisen parin viikon ajalta. Olen tosi iloinen siitä, että jotain oireita on ollut, koska se tekee tästä jotenkin todellisempaa. Odottelen edelleen hirmusuurella jännityksellä ensi torstain varhaisultraa ja sitä, onko täällä todella joku tyyppi matkassa ❤️

Raskausoireet ennen plussaa

Nyt tuli tehtyä kunnon hakukoneystävällinen otsikko, mutta tämä aihe kiinnostaa niin paljon kaikkia raskaaksi haluavia, että on pakko kirjoitella omista tuntemuksista. En edes tiedä, kuinka monta kertaa vannoin etten enää piinapäivinä googlettele mitään raskausoireita, mutta päädyin kuitenkin naputtelemaan googleen joko otsikon mukaisen tekstin tai ”raskausoireet dpo xyz”. Sama juttu oli raskaustestien kanssa. Vannoin, että teen testin aikaisintaan päivää ennen menkkojen alkamista ja kuitenkin jaksoin odotella enemmillään dpo 10 saakka.

Plussakierto oli siitä poikkeuksellinen, että siinä ei ollut oikeastaan mitään ihan kamalan poikkeuksellista. Oireet ennen plussaa eivät siis olleet juuri normaaleja luteaalivaiheen fiiliksiä kummoisempia. Alla kuitenkin listaa siitä, millaisia fiiliksiä tärppikierrossa oli.

DPO 0-7

  • Helvetillinen väsymys. Tää on mulle siis luteaalivaiheessa muutenkin ihan normaalia, mutta myös raskauskierrossa oli todella kova väsymys. Kiitos koronan ja etätyöpakon, kaatuminen sänkyyn kesken työpäivän oli mahdollista. Lähes jokainen päivä oli pakko käyttää kahvitauko sängyssä makoillen.
  • Jäätävä turvotus. Varsinkin dpo 7 eteenpäin se alkoi olemaan tosi häiritsevää ja jälleen kerran thanks corona, farkkuja ei onneksi tarvinnut vetää jalkaan.
  • Jano. Koko ajan.
  • Uupuminen rasituksessa. Ainut urheilu johon pystyin, oli rauhalliset kävelylenkit. Ajatuskin mistään muusta tuntui ihan mahdottomalta.

DPO 8

  • Yöheräilyt. DPO 8 alkoi yöheräilyt, jotka ovat jatkuneet poikkeuksetta tähän päivään saakka. Olen aina ollut todella aamu-uninen ihminen ja herätys ennen herätyskelloa on ollut erittäin harvinaista. Kun heräsin dpo 8 sunnuntaiaamuna kello 6:50, tiesin, että jotain on nyt vialla. Siitä lähtien olen herännyt joka ikinen aamu vähintään puoli tuntia ennen herätystä vaikka yöunet olisivatkin jääneet todella lyhyiksi.

DPO 10

  • Tuhruvuoto. Dpo 10 tuli todella, todella kevyt ruskea tuhru paperiin seksin jälkeen. Epäilen, että tää oli kiinnittymisvuotoa. Mulla ei ollut kiinnittymisvuotoa ollenkaan edellisessä raskaudessa, mutta tää vaikutti vähän siltä.

DPO 11 & 12

  • Vatsakipu. Vatsassa alkoi tuntua aika kovia tosi satunnaisia kipukramppeja, jotka ei liity mun normaaliin kuukautiskiertoon. Samanlaisia kipuja oli myös edellisessä raskaudessa (tosin vasta plussan jälkeen), joten tässä kohtaa fiilis tärpistä oli jo aika varma.
  • Nännien kipeytyminen. Mulla ei ole normikierrossa ollut juuri koskaan nännit kipeät, joten tää oli myös aika selkeä merkki.

Muita oireita tämän jälkeen ei ole tullut lievää pahoinvointia lukuunottamatta. Jännityksellä odotan milloin alkaa edellisessä raskaudessa ollut sykkeiden nousu, se oli aika kauheaa 😅