Ensimmäinen kolmannes – loppuviikot ja mitä jäi käteen?

Ensimmäinen kolmannes on useimmista varmasti raskausajan raastavinta aikaa. Vointi voi olla todella heikko, huoli raskauden jatkumisesta jatkuva ja viikot tuntuvat matelevan eteenpäin. Olenkin tosi huojentunut, että olen viimein verkkaisemmallakin laskentatavalla mitattuna päässyt keskiraskauteen, eli viikkoja on tänään 14+1.

Jotta välttyisin liialta kertaamiselta, tässä raskausoirepostaukset alkuraskauden ajalta:

Raskausoireet ennen plussaa

Raskausoireet rv 5-6

Raskausoireet rv 7-8

Mitä raskausoireisiin tulee, viikot 9-14 olivat hyvin vaihtelevia. Pahoinvointi jatkuu edelleen tähän päivään saakka ja ruoka maistuu huonosti. Pahin väsymys hellitti joskus tuossa parisen viikkoa sitten, mutta ironisesti samoihin aikoihin tilalle tulivat uniongelmat. Ehjiä yöunia olen nukkunut hyvin harvoin ja useimpina aamuöinä heräilenkin useamman kerran ennen kellon soittoa.

Sykkeet ovat alkaneet liikkuessa kohota paljon normaalia korkeammiksi ja ne myös pysyvät korkealla kauan. Konkreettisin esimerkki on varmaankin se, että salilla sarjataukojen välissä on pakko istua, koska syke ei muuten laske lainkaan alle 120:n. Salitouhut ovatkin jääneet nyt tosi vähiin, mutta yritän taas aktivoitua asian suhteen. Kokonaisuudessaan vointi on nyt hieman parempi kuin esimerkiksi reilu kuukausi sitten ja olenkin tähän olotilaan ihan suhteellisen tyytyväinen.

Mitä painoon tulee, ensimmäisestä kolmanneksesta jäi käteen vajaan kilon verran. Paino ensin jopa laski pahoinvoinnin vuoksi, mutta juuri kolmanneksen vikalla viikolla se kääntyi hienoiseen nousuun. Turvotus on laskenut jo aikapäivää sitten ja välissä olikin varmaan noin reilun kuukauden ajanjakso, jolloin vatsa oli herätessä aika normaali. Nyt tuntuisi vähän siltä, että raskausvatsa ja kohtu alkaisivat oikeasti näkymään ja toivonkin, että masu ilmaantuisi mahdollisimman pian. Odotan sitä jo tosi paljon! Nyt vatsa on ihan alaosasta pömpöttävä ja näyttää juurikin siltä, että olisin syönyt ne pari kebabbia pahimpaan krapulaan.

Mitä parhaimpiin juttuihin tulee, ultrat ovat toki olleet ekalla kolmanneksella hienoja kokemuksia.Tänä aikana olen käynyt neljä kertaa ultrassa ja toki mieleenpainuvin oli parin viikon takainen nt-ultra. Oli mahtavaa nähdä miten paljon pieni oli kasvanut ja kuulla, että niskaturvotuksen määrä ja labrat olivat normaalit. Toinen kohokohta ekalla kolmanneksella on ollut sykkeiden kuuntelu, josta on ollut mulle tosi paljon iloa. Syke on löytynyt näillä viikoilla aika helposti pienen etsiskelyn jälkeen ja on tosi hienoa tajuta, että vauva liikkuu, kun sykkeen kuuluvuus vaihtelee vaikkei itse liikkuisi tai liikuttaisi anturia lainkaan. Raskausoireiden vähentyessä doppleri on myös auttanut luomaan uskoa siihen, että kaikki on silti hyvin vaikkei olo olekaan enää niin surkea.

Ultrien ja dopplerin ansiosta pahimmat pelot ovat väistyneet ja usko sen suhteen, että raskaus jatkuu loppuun asti on kasvanut jo suureksi. En olisi koskaan voinut ensimmäisten viikkojen aikana uskoa, että tuntisin oloni jo nyt näin helpottuneeksi. Toki mitä tahansa voi vielä tapahtua milloin vain, mutta oma innostus on viimein kasvanut pelkoja suuremmaksi. Varsinkin sitten, kun rakenneultra on ohi ja ollaan viikoilla, joilla vauva yritettäisiin syntyessään pelastaa, aion nauttia tästä täysin rinnoin.

Tunnelmia nt-ultrasta 12+0

Tiistai-iltana alkoi pikkuhiljaa hiipimään nt-ultrajännitys puseroon ja koko tiistain ja keskiviikon välinen yö menikin hyvin pitkälti sängyssä unettomana kieriessä. Keskiviikkoaamu meni töiden osalta ihan harakoille, koska en pystynyt keskittymään yhtään mihinkään ja juoksin vessassa aamun aikana valehtematta noin viitisentoista kertaa.

Onneksi ultraan päästiin lähtemään jo hieman ennen puolta kahtatoista, eikä tuskaa tarvinnut kestää iltapäivään asti. Pk-seudulla kaikki normaalit ultrat hoidetaan Bulevardilla ja odotushuoneessa olikin vastassa useita yhtä jännittyneen ja hiljaisen oloisia odottajia puolisoineen. Ajat olivat vajaan 10 minuuttia myöhässä, mutta onneksi lyhyen odotuksen jälkeen pääsin viimein piinapenkkiin.

Vastassa oli kokeneen oloinen, hieman vanhempi kätilö, joka oli jämäkkä, mutta silti mukava. Hyvin lyhyen alkujutustelun jälkeen oli aika käydä makuulle ja kätilö levitti kylmää ultrageeliä vatsalle. Tässä hetkessä musta tuntui siltä, että olisin voinut räjähtää ahdistuksesta. Pohdin vain sitä, mitä ruudulla näkyisi, kun hän viimein painaa anturin mun vatsalle.

Onneksi ahdistukseni ehti kestää vain muutaman sekunnin ajan, kun ruudulle tuli jo meidän pieni ihme lepattavine sykkeineen. Tuntui täysin absurdilta, että se tyyppi on edelleen elossa ja vaikutti hyvin kasvaneelta. Sitä hän olikin, koska 12+0 sijasta pieni nyytti vastasi mitoiltaan 12+2. Laskettu aika siirtyi siis helmikuun ensimmäiselle päivälle. Tää oli tosi mielenkiintoista siinäkin mielessä, että edellinen hedelmöittymisajankohta ei mätsännyt ollenkaan tikutetun oviksen ja lämmönnousun kanssa, mutta nyt siinä on täydellinen järki.

Pieni potki, kieri ja heilutti käsiään ultran aikana. Oli ihan mielettömän hienoa nähdä villisti vispaavat jalat ja viisi sormea. Niskaturvotuksen määrä oli ainoastaan 0,89 mm ja jo samana iltana tulikin Omapostiin kirje, jossa kerrottiin ettei kohonnutta riskiä Downiin ole. Riskilukuja en edelleenkään tiedä, mutta ajattelin kysyä niistä parin viikon päästä neuvolassa. Kirjeen jälkeen pystyin viimein hengähtämään ja tunne siitä, että kaikki on oikeasti nyt ihan hyvin valtasi viimein mut.

Itse ultraus kesti aika kauan, noin 20 minuutin ajan. Tyyppi oli ensin täydellisessä asennossa niskaturvotuksen mittausta varten, mutta kätilö käytti ajan vauvan esittelyyn ja sydänäänien kuuntelemiseen (jotka oli ihana kuulla ensimmäistä kertaa!), joten hän ehti kääntyä huonompaan asentoon. Sen jälkeen hän ilmeisesti nukahti, koska tyyppi ei enää halunnutkaan pyörähdellä samaan tapaan kuin aluksi. Kätilö joutui aika kovaakin höykyttämään vatsaa, jotta pieni kääntyisi oikein. Onneksi se onnistui ja turvotus saatiin hyvin mitattua. Loppuillan ajan mulla oli vatsa hieman kipeä, koska tosiaan tuo painelu ja heiluttelu kesti aika kauan.

Ultrassa tuli myös ilmi, että istukka on tällä hetkellä etuseinässä. Halusin tietää istukan sijainnin, koska jos se on edessä niin voin hieman rauhallisimmin mielin odotella liikkeiden tuntemista. Toki istukka voi vielä liikkua rakenneultraan mennessä, mutta sen näkee sitten. Rakenneultra onkin varattu mun syntymäpäiväaamulle ja voi miten toivonkin, että saisin sieltä parhaita synttäriuutisia ikinä.

Nt-ultra oli kyllä tosi hieno kokemus vaikken sen aikana liikuttunutkaan. Olin (me molemmat oltiin) aika jäässä, koska en vieläkään ihan sisäistä sitä, että mun sisällä kasvaa ihminen. Oli kuitenkin ihan älyttömän helpottavaa nähdä, että kaikki vaikutti hyvältä ja kohonnutta down-riskiä ei ollut. Nyt vain odottelen edelleen dopplerin saapumista (se on jo Suomessa!), jotta pääsen fiilistelemään vauvan sykettä myös kotona.

Ensimmäisiä äitiysvaatteita ja hankintoja vauvalle

(Ihan ensimmäisenä palaan edelliseen postaukseen jos joku sen lukijoista on täällä. Laitoin neuvolaan viestin noista labratuloksista ja siitä, että niitä ei ollut näkyvissä. En saanut viestiini mitään vastausta, mutta samana päivänä labrat tupsahtivat näkyviin, eli ilmeisesti ne kaikki olivat vain piilotettu jostain syystä!)

Jännitän edelleen keskiviikon nt-ultraa aivan hemmetin paljon, mutta ajattelin silti kirjoitella hieman kepeämmästä aiheesta tällä kertaa. Vaikka vatsa näin 11+5 ei olekaan vielä varsinaisesti kasvanut, on silti turvotus iltaa kohden suhteellisen jäätävää ja mahaa on mahdoton saada mukavasti esimerkiksi vanhoihin farkkuihin.

Kesä on siinä mielessä armollista aikaa raskaanaoleville, että monilla on käytössä joustavia hameita ja mekkoja, jotka antavat periksi vielä melko isonkin vatsan kanssa. Silti, Suomen kesä kun on mitä on, tuli ihan aiheelliseksi käydä katsomassa äitiysfarkkuja, jotta olisi jotain päällepantavaa myös viileämpinä päivinä.

Bongasin Jodelissa jonkun aloituksen siitä, että Prismassa olisi äitiysfarkut alessa. Löysinkin sieltä huimaan 14,95 euron hintaan Prisman oman House-merkin farkut, jotka olivat kyllä tuohon hintaan oikein pätevät. Lisää vaatelöytöjä tein H&M:n alesta, josta ostin 45 eurolla kuusi äitiys-/imetyspaitaa ja mekon. Yllätyksekseni kaikki noista tuntuivat tosi mukavilta ja jopa ihan suhteellisen laadukkailta tällaiseksi ketjukamaksi. Lisäksi ostin MAMA Super Skinny jeansit, jotka olivat aivan järkyttävän mukavat. Luuhaan kotona pääsääntöisesti aina ilman housuja, mutta nää olivat niin pehmeät ja ihanat, että en olisi halunnut ottaa niitä sovituksen jälkeen pois ollenkaan 😀 Mitä kokoihin tulee, olen housuissa iso M / pieni L ja L oli farkuista oikea koko. Yläosista olen myös kokojen M ja L välistä ja päädyin ostamaan paitoja kummassakin koossa, toiset vähän väljempinä ja toiset istuvampina.

Nämä kahdet farkut saavat nyt kyllä riittää raskauden loppuun asti ja lisää äitiyspaitoja ja muita yläosia yritän haalia ensisijaisesti kirppiksiltä tai aleista. En halua käyttää kovin paljoa rahaa varsinkaan pelkkiin äitiysvaatteisiin, mutta äitiys-/imetysvaatteita voisin kyllä harkita ostavani muutamia kappaleita ihan uutenakin, kun niiden käyttöikä on kuitenkin pidempi.

Ikuisena pessimistinä jätin vaatteisiin tietysti vielä laput nt-ultraan saakka, jotta palauttaminen onnistuu. Jos joku onkin huonosti, en halua kaappiini äitiysvaatteita muistuttamaan tästä(kin) epäonnistumisesta. Jostain syystä luotan ja haluan kyllä luottaa siihen, että kaikki on tällä kerralla hyvin.

Vauvalle en ole luonnollisesti tehnyt vielä suurempia hankintoja, mutta olen aleista ostanut kolme bodya, kahdet housut ja yhden paketin sukkia. Ajattelin ostaa suurimman osan vaatteista kirppikseltä, koska musta vauvanvaatteiden hinnat kaupoissa on pääsääntöisesti täysin absurdeja. Jossain ketjuliikkeessä ihan tavalliset, uudet trikoohousut koossa 56 olivat 19,99! Kun ottaa huomioon sen, missä hikipajoissa nuo on tehty ja mihin hintaan ihan suomalaisiakin lastenvaatteita saa, on tuo minusta aivan liikaa. Vaatteiden käyttöikä on kuitenkin lyhyt ja vauvanvaatteissa en ole mitenkään merkkien perään, niin koen perusvaatteiden ostamisen kirppikseltä kaikista fiksuimpana vaihtoehtona.

Jos nt-ultrassa on kaikki hyvin, ajattelin antaa itselleni luvan kirppiskiertelyyn ja siihen, että alan hiljalleen ostelemaan lisää vauvanvaatteita. Kuitenkin jos tämä raskaus ei jostain syystä tule onnistumaan haluan uskoa siihen, että jossain vaiheessa saamme kuitenkin pienen syliimme.

Ahdistus ennen nt-ultraa

Alkuraskauden jatkuva ahdistus ja stressi raskauden etenemisestä alkaa jo todella ottaa päähän. Huomenna alkaa 12. raskausviikko ja en voi sanoa olevani yhtään sen vähempää stressaantunut kuin puolitoista kuukautta sitten. Vaikka viimeisin varhaisultrani olikin 8+5 ja keskenmenon todennäköisyys tuon jälkeen on todella pieni, en voi olla jatkuvasti ajattelematta sitä, onko kaikki edelleen hyvin. Miscarriage Odds Reassurerin mukaan todennäköisyys keskenmenoon 8+5 on 3,8 prosenttia. Tänään 10+6 se olisi enää 2,1 prosenttia. Silti suhtaudun raskauden jatkumiseen enemmän skeptisin kuin luottavaisin mielin. Puhun edelleen jatkuvasti siinä muodossa, että ”jos saamme vauvan” ja ”jos kaikki menee hyvin”. En suoraansanottuna kykene ymmärtämään ihmisiä, jotka voivat heti plussan jälkeen suhtautua raskauteen täysin levollisesti ja optimistisesti.

Kävin perjantaina alkuraskauden labroissa ja tänään olen stressannut sitä, etteivät mitkään tulokset näy vieläkään Oma Kannassa vaikka suurimmalla osalla ne tupsahtavat sinne jo samana päivänä. Tiedän, että tämä nyt on ihan typerä asia stressata, mutta oli pakko laittaa sähköisen asioinnin kautta viestiä asiasta. nt-ultra olisi ensi viikon keskiviikkona ja sen odottelu tuntuu helvetin tuskalliselta. Olisin halunnut mennä neuvolaan kuuntelemaan sydämenääniä, mutta sain vakuuteltua itselleni, että se olisi todennäköisesti huono idea. Olen lievästi ylipainoinen, joten olisi ihan mahdollista, että sydänäänet eivät kuuluisi vielä tässä vaiheessa. Se aiheuttaisi vain kahta kauheammin huolta ja nt-ultran odotus olisi tuplasti piinallisempaa.

Mitä sydänääniin tulee, niin tilasin netistä dopplerin, koska ajattelin, että viikot nt-ultran ja rakenneultran välissä ovat varmasti todella pitkiä, kun vauvan liikkeitä ei vielä tunne ja ei voi olla varma siitä, onko siellä mikään enää hengissä. Valitettavasti tilasin sen rahansäästön toivossa toiselta puolelta maailmaa ja saan odotella sitä varmaankin vielä kuun loppuun saakka…

Raskausoireet ovat tässä vaiheessa hieman hälvenneet ja muuttaneet muotoaan, joka on toki omalta osaltaan lisännyt ahdistusta ja stressiä. Pahoinvointi on helpottanut melko paljon vaikka eilen olikin pitkästä aikaa yksi harvoista päivistä, jolloin laatta lensi ihan kaaressa. Rintojen arkuus ja väsymys on myös helpottanut hieman vaikka olenkin edelleen toisina päivinä täysin zombi.

Mietin tosi usein sitä, että jos kaikki sujuu hyvin, milloin pystyn nauttimaan tästä? Milloin todella uskallan ajatella, että meille tulee vauva? En usko, että ahdistus lievittää vielä nt-ultrankaan jälkeen. Ehkä vähän, mutta veikkaan, että suuri osa siitä jatkaa matkaansa vielä rakenneultraan asti. Toivon tosi kovasti, että pystyisin viimeistään silloin nauttimaan tästä ja ajattelemaan, että kaikki tulee menemään hyvin. On tosi raskasta ajatella jatkuvasti pahinta.

Milloin kannattaa mennä varhaisultraan?

Moni odottaja varmaankin pohtii sitä, että milloin olisi parhain aika mennä varhaisultraan. Toiset pystyvät odottelemaan nt-ultran viikoille asti, mutta ainakin itselleni se olisi ollut sula mahdottomuus. PK-seudulla on pari odottajien keskuudessa hyvin tunnettua yritystä, joissa kätilöt tekevät varhaisultria kohtuulliseen ~80 euron hintaan.

Itse olen käynyt tässä raskaudessa nyt kolme kertaa varhaisultrassa (enää en ajatellut mennä 😅) ja ajattelin omien kokemuksieni perusteella hieman kertoa siitä, milloin varhaisultraan kannattaa mennä tai ainakin siitä, milloin itse menisin sinne seuraavan raskauden aikana.

Ensimmäinen varhaisultrani oli viikoilla 6+1 ja tämä ultra tehtiin julkisella. Alunperin olisin varmaan mennyt noilla viikoilla ultraan vaikka olisinkin joutunut maksamaan siitä tuon 80 euroa, mutta jälkikäteen ajateltuna olisin todellakin odottanut hieman kauemmin. Sykkeen voi havaita ultrassa aikaisintaan kutosviikon lopulla, eli suunnilleen 5+5 aikoihin. Kun ottaa huomioon sen, että suurin osa ei tiedä tarkkaa ovulaatiopäiväänsä ja vaikka sen tietäisikin, voi sikiö olla silti pienempi, en laittaisi rahojani ultraan vielä noihin aikoihin.

Itse olin tikuttanut oviksen ja mitannut lämmöt ja silti sikiön koko oli 3-4 päivää nuorempi kuin sen noiden mukaan pitäisi olla. Pahimmassa tapauksessa liian aikainen ultra aiheuttaisi siis rahanmenoa ja turhaa huolta jos viikot olisivatkin luultuja pienemmät. Itse menisin ultraan aikaisintaan seiskaviikon loppupuolella ja siinäkin tilanteessa ainoastaan silloin jos tietäisin oviksen ajankohdan.

Mitä ultrassa sitten näkyy seiskaviikon alussa? Ei kauheasti mitään. Omassa ultrassa 6+1 havaittiin syke, mutta ultrassa näkyi ainoastaan joku sykkivä möykky, josta oli täysin mahdotonta tunnistaa mitään muotoja. Ultrassa pystyttiin toki toteamaan, että raskaus on oikeassa paikassa ja alkio on elossa. Se oli toki todella tärkeä tieto jo itsessään, mutta kun ottaa huomioon sen, että valitettavan usea keskenmeno tapahtuu vielä seiskaviikolla, en itse menisi enää tuostakaan syystä varhaisultraan noin aikaisin.

Ultra 6+1

Toinen ultra tehtiin 7+1, jossa näkyi jo hieman enemmän. Alkiolta oli havaittavissa pää ja sykekin näkyi jo selvemmin. Silti mitään maailmaa mullistavaa ei kuvissa näkynyt, mutta oli hienoa havaita, että pieni möykky oli kasvanut jo hieman enemmän ”jonkin muotoiseksi”.

Ultra 7+1

Kolmas varhaisultra tehtiin 8+5, joka oli mielestäni ultrista parhain. Kyseisessä ultrassa näkyi jo syke selvästi ”omalla paikallaan”, alkiolta oli erotettavissa pää ja pienet jalkojen ja käsien alut. Alkio myös liikkui hieman ja sikiökalvokin oli erotettavissa. Kyseisessä ultrassa tuli eniten sellainen fiilis, että sisälläni on todella joku pieni ihmisen alku. Aikaisemmassa ultrassa pään erottaminen oli tosi hieno fiilis myös, mutta ei mitään verrattuna tähän ultraan.

Ultra 8+5

Jokainen toki tekee omat päätöksensä ja uskon, että esimerkiksi pitkän yrityksen jälkeen moni haluaa mennä mahdollisimman aikaisin ultraan toteamaan sen, että sisällä on jotain elävää. En usko, että pystyisin seuraavassa raskaudessa odottamaan varhaisultran kanssa tuonne ysiviikon loppupuolelle, mutta yrittäisin pitkittää ultraan menemistä sinne kasiviikon loppuun saakka. Ultrasta saa omasta mielestäni paljon paremmin irti silloin, kun viikkoja on takana inasen enemmän kuin kuusi.