Milloin kannattaa mennä varhaisultraan?

Moni odottaja varmaankin pohtii sitä, että milloin olisi parhain aika mennä varhaisultraan. Toiset pystyvät odottelemaan nt-ultran viikoille asti, mutta ainakin itselleni se olisi ollut sula mahdottomuus. PK-seudulla on pari odottajien keskuudessa hyvin tunnettua yritystä, joissa kätilöt tekevät varhaisultria kohtuulliseen ~80 euron hintaan.

Itse olen käynyt tässä raskaudessa nyt kolme kertaa varhaisultrassa (enää en ajatellut mennä 😅) ja ajattelin omien kokemuksieni perusteella hieman kertoa siitä, milloin varhaisultraan kannattaa mennä tai ainakin siitä, milloin itse menisin sinne seuraavan raskauden aikana.

Ensimmäinen varhaisultrani oli viikoilla 6+1 ja tämä ultra tehtiin julkisella. Alunperin olisin varmaan mennyt noilla viikoilla ultraan vaikka olisinkin joutunut maksamaan siitä tuon 80 euroa, mutta jälkikäteen ajateltuna olisin todellakin odottanut hieman kauemmin. Sykkeen voi havaita ultrassa aikaisintaan kutosviikon lopulla, eli suunnilleen 5+5 aikoihin. Kun ottaa huomioon sen, että suurin osa ei tiedä tarkkaa ovulaatiopäiväänsä ja vaikka sen tietäisikin, voi sikiö olla silti pienempi, en laittaisi rahojani ultraan vielä noihin aikoihin.

Itse olin tikuttanut oviksen ja mitannut lämmöt ja silti sikiön koko oli 3-4 päivää nuorempi kuin sen noiden mukaan pitäisi olla. Pahimmassa tapauksessa liian aikainen ultra aiheuttaisi siis rahanmenoa ja turhaa huolta jos viikot olisivatkin luultuja pienemmät. Itse menisin ultraan aikaisintaan seiskaviikon loppupuolella ja siinäkin tilanteessa ainoastaan silloin jos tietäisin oviksen ajankohdan.

Mitä ultrassa sitten näkyy seiskaviikon alussa? Ei kauheasti mitään. Omassa ultrassa 6+1 havaittiin syke, mutta ultrassa näkyi ainoastaan joku sykkivä möykky, josta oli täysin mahdotonta tunnistaa mitään muotoja. Ultrassa pystyttiin toki toteamaan, että raskaus on oikeassa paikassa ja alkio on elossa. Se oli toki todella tärkeä tieto jo itsessään, mutta kun ottaa huomioon sen, että valitettavan usea keskenmeno tapahtuu vielä seiskaviikolla, en itse menisi enää tuostakaan syystä varhaisultraan noin aikaisin.

Ultra 6+1

Toinen ultra tehtiin 7+1, jossa näkyi jo hieman enemmän. Alkiolta oli havaittavissa pää ja sykekin näkyi jo selvemmin. Silti mitään maailmaa mullistavaa ei kuvissa näkynyt, mutta oli hienoa havaita, että pieni möykky oli kasvanut jo hieman enemmän ”jonkin muotoiseksi”.

Ultra 7+1

Kolmas varhaisultra tehtiin 8+5, joka oli mielestäni ultrista parhain. Kyseisessä ultrassa näkyi jo syke selvästi ”omalla paikallaan”, alkiolta oli erotettavissa pää ja pienet jalkojen ja käsien alut. Alkio myös liikkui hieman ja sikiökalvokin oli erotettavissa. Kyseisessä ultrassa tuli eniten sellainen fiilis, että sisälläni on todella joku pieni ihmisen alku. Aikaisemmassa ultrassa pään erottaminen oli tosi hieno fiilis myös, mutta ei mitään verrattuna tähän ultraan.

Ultra 8+5

Jokainen toki tekee omat päätöksensä ja uskon, että esimerkiksi pitkän yrityksen jälkeen moni haluaa mennä mahdollisimman aikaisin ultraan toteamaan sen, että sisällä on jotain elävää. En usko, että pystyisin seuraavassa raskaudessa odottamaan varhaisultran kanssa tuonne ysiviikon loppupuolelle, mutta yrittäisin pitkittää ultraan menemistä sinne kasiviikon loppuun saakka. Ultrasta saa omasta mielestäni paljon paremmin irti silloin, kun viikkoja on takana inasen enemmän kuin kuusi.

Raskausoireet rv 7-8

Raskausviikko yhdeksän tulee taputeltua tänään, joten ajattelin palata hieman viikkojen 7 ja 8 fiiliksiin. Postaustahti on hiljentynyt hieman sen vuoksi, että olen ollut juhannuksen jälkeen aivan äärettömän väsynyt. Työpäivästäkään en selviä kellahtamatta sänkyyn useampia kertoja päivän aikana (jotain hyvää koronasta, kiitos etätyöt!) ja duunipäivän jälkeen yhtään minkään tekeminen tuntuu ihan mahdottomalta. Onneksi nuo jäätävät helteet nyt loppuivat ainakin toistaiseksi, koska ne puristivat aivan viimeisetkin mehut irti minusta. Mutta joo, nyt rv 7-8 tunnelmiin.

Seiskaviikon ensimmäisenä päivänä kävin ekan kerran ultrassa ja siellä todettiin sykkivä sydän oikeassa paikassa. Viikolla kuusi alkanut lievä verenvuoto jatkui seiskaviikolle, mutta loppui täysin kasiviikolla. Vuoto oli siis yhtenä päivänä kirkasta verta ja useampana ruskeaa tuhrua, mutta vuoto oli siis hyvin niukkaa kaikkina kertoina. Tämämn jälkeen verta on tullut vain yhden kerran ja sekin oli hieman rajumman seksin jälkeen. Tuo vuoto vaikutti puhtaasti siltä, että kohdunnapukka/mikä onkaan vain ärsyyntyi puuhasteluista.

Alkuraskautta riivanneet kovat vatsakipukohtaukset loppuivat lähes kokonaan näillä viikoilla ja ainoastaan juhannuksen tienoilla sain yhden kovemman kipukohtauksen.

Merkittävin turvotus katosi myös juhannuksen jälkeen, eli kasiviikon loppupuolella. Maha ei ole enää pallo 24/7 vaan näytän osan ajasta jopa ihan normaalilta! Vatsa edelleen kyllä turpoaa iltaa kohden, mutta alkuraskauden pallomahaa ei ole hetkeen näkynyt.

Etova olo jatkuu ja en olekaan laittanut ruokaa lainkaan viimeiseen kolmeen viikkoon. Ajattelin hiljalleen skarpata tämän asian kanssa, etten synnytä sitten helmikuussa jotain kolmen kilon big maccia.

Väsymys on edelleen aivan järkyttävää. Olen yrittänyt mennä aikaisin nukkumaan, mutta minulla on joko hieman vaikeuksia nukahtamisen kanssa tai sitten heräilen useaan kertaan aamuyön aikana. Viikonloput ovat hieman helpompia, koska saa nukkua rauhassa sinne ysiin/kymppiin asti eikä tarvitse herätä herätyskelloon.

Mitään uusia, ihmeellisiä oireita ei siis ole ilmaantunut vaan vanhat oireet ovat joko kadonneet tai muuttaneet muotoaan. Olo ei tunnu enää niin raskaanaolevalta ja toisina päivinä kyseenalaistankin koko raskauden. Toivon vain, että pahoinvointi ja väsymys helpottaisivat, jotta pääsisin taas takaisin salille ja ihmisten ilmoille. Postausaiheita minulla on vinot pinot perhevapaiden jakautumisesta siihen, kuinka ajattelimme selvitä vauva-arjesta postimerkin kokoisessa kaksiossa, mutta palaan näihin, kun saan raavittua hieman energiaa jostakin.

Onko niitä ollut sittenkin kaksi?

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo vähän reippaammin aikaa, joten ajattelin tulla päivittelemään toisen varhaisultran kuulumisia. Kävin siis toisen kerran varhaisultrassa Perhe Artessa viime torstaina juuri ennen juhannusta. Ensimmäisen varhaisultran mukaan viikkoja piti olla 7+1 ja voi sitä helpotusta, kun pieni papu olikin kasvanut juuri sen verran.

Pieni tuhruvuoto (erityisesti seksin jälkeen) on aiheuttanut mulle aika paljon huolta ja päänvaivaa ja mainitsinkin asiasta kätilölle. Kätilön ei tarvinnut kauaa ultrata, kunnes hän sanoi, että täältä tämä vuodon syy taitaakin löytyä. Sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä, kun ehdin jo pohtia kaikkia mahdollisia skenaarioita asian tiimoilta. Oikean sikiöpussin vieressä näkyi muutoin samannäköinen, mutta pienempi sirppimäinen ontelo, joka reunusti sikiöpussia.

Kätilö sanoi, että hän ei tämän perusteella pysty päättelemään, että olisiko kyseessä ollut kaksoisraskaus, josta toinen on mennyt kesken tai ollut tuulimuna vai onko kyseessä hematooma. Aktiivista vuotoa ei ontelossa kuulemma näkynyt, joka oli hyvä asia. Hän kertoi, että on mahdoton sanoa vuotaako tuo pois itsekseen hiljalleen vaiko kerralla vai imeytyykö se takaisin kohdun kudokseen. Mikäli tuo pussukka vuotaisi ulos, tulisi se kuulemma todennäköisesti pihalle reippaiden hyytymien kera joka kuulostaa tietty todella kuumottavalta.

Mua hämmentää tosi paljon se, että miten edellisessä ultrassa tuota hematoomaa/pussukkaa ei näkynyt lainkaan vaikka mulla oli vuotoa jo silloin. En ymmärrä, että mistä se olisi sinne nyt viikon aikana ilmaantunut. Julkisen puolen ultra näytti kyllä olevan ainakin mun silmään aika paljon epätarkempi kuin Perhe Arten ja mun ultraaja oli myös erikoistuva lääkäri, joten ehkä hän ei yksinkertaisesti ollut vielä niin harjaantunut?

Joka tapauksessa ajattelin ottaa tuon ultrassa ilmenneen pussukan puheeksi huomenna ekassa neuvolassa, koska haluaisin, että sitä seurattaisiin edes jollain tasolla. Tiedän, ettei sille voida tehdä mitään, mutta musta olisi kohtuullista selvittää edes se, että mikä se on ja kasvaako se, eikä vaan jättää mua oman onneni nojaan.

Vaikka tuo hematooma/sikiöpussi toki minua huolettaakin, niin pääasia on se, että alkiolla oli ultrassa kaikki hyvin ja hän oli kasvanut kuten pitääkin. Täytyy kyllä sanoa, että siinä kohtaa, kun kätilö mainitsi mahdollisesta kaksoisraskaudesta, olin todella hämmentynyt. Mulla oli alusta asti jostain syystä fiilis, että niitä olisi voinut olla kaksi. En oikein usko, että toisessa pussukassa oli mitään elämää, koska se kirkkaanpunainen vuoto oli niin vähäistä, mutta tuulimunaraskauteen uskon kyllä jollain tasolla. En todellakaan surkuttele tätä asiaa, koska voihan se olla, että kyseessä tosiaan on ihan vain hematooma. Tuli silti jännä tunne, kun kätilö otti puheeksi kaksoisraskauden.

Täytyy vain toivoa, että tällä tyypillä menee kaikki hienosti ❤️

Kuulumisia varhaisultrasta

Kävin siis Naistenklinikalle raskauden sijainnin vahvistamisessa, kun mulla oli viikkoja omien laskujeni mukaan 6+5. Päivä oli torstai ja maanantaina mulla oli siis kirkkaanpunaista veristä vuotoa ja ulos tuli myös muutama hyytymä. Vuoto loppui illalla ja tiistaina ja keskiviikkona paperiin jäi enää hyvin vähän rusehtavaa tuhrua. Vatsakivut olivat kuitenkin edelleen aika kovia ja vaikka samantyyppiset kivut on mulle tuttuja jo raskautta edeltävältä ajalta, en herätellyt juurikaan toiveita. Olin ihan varma, että kohdusta löytyy tuulimuna tai se on tyhjää täynnä. Siinä pöydällä lettu levällään maatessaan ehtii miettiä kyllä monenlaista.

Alun sisätutkimuksen yhteydessä lääkäri suureksi yllätyksekseni totesi kohdunsuun olevan siisti ja juuri oikean näköinen. Olin aivan varma, että se olisi auki ja seuraava verilasti olisi odottamassa vapautumistaan. Sisätutkimuksen jälkeen lääkäri ultrasi ja totesi, että kohdussa näkyy sikiöpussi ja sikiöpussista löytyy ruskuaispussi. Tässä kohtaa olin jo ihan varma, että siihen ruskuaispussiin se löydös jääkin. Välittömästi sen jälkeen lääkäri sanoi, että kyllä täältä sikiö löytyy ja hänellä on myös syke.

Lääkäri käänsi näytön minua päin ja näin välittömästi pienen sykkeen ruudulla. Yritin purskahtaa itkuun, mutta en järkytykseltäni pystynyt, joten todennäköisesti vääntelin vain naamaani helvetin oudonnäköisenä. Sanoin, että en todellakaan odottanut mitään tällaista ja lääkäri vastasi, että tämähän on varmasti sitten oikein iloinen yllätys. Vastasin myöntävästi ja sekä lääkäri, kätilö, että mukana ollut kätilöopiskelija kaikki onnittelivat minua. Olin räjähtää onnesta.

Ultran mukaan sikiön koko vastasi 6+1, mutta sehän on tuossa vaiheessa niin kovin pieni, että ei sitä saa edes kunnolla mitattua. Huolestuin tuosta kokoerosta kyllä silti aika paljon, mutta kun pläräsin omia raskaussovelluksiani huomasin, että sinne on merkitty ovulaatiopäivä todennäköisesti väärin. Oikeasti viikkoja olisi 6+3 tai 6+4. Joka tapauksessa, stressaaminen ei tässä tilanteessa enää auta. Alkio on oikeassa paikassa ja elossa, nyt jatko on jonkun korkeamman voiman käsissä.

Kävelin Naistenklinikalta takaisin autoon, jossa mieheni odotti. Sanomatta mitään, kaivoin laukusta kuvan ja nuo kyseiset sukat, jotka ostin viime viikolla. Mies meni jotenkin ihan täysin lukkoon (vaikutti silti toki iloiselta) ja oli koko päivän aika poissaoleva. Itse olin reaktioon aika pettynyt, koska olin toivonut, että olisimme voineet iloita yhdessä ja juhlistaa asiaa. Keskustelimme asiasta aika paljon samana iltana ja mies oli vain täysin valmistautunut siihen, että uutiset ovat huonoja. Hän ei osannut lainkaan käsitellä tilannetta tai fiiliksiään, kun uutiset olivatkin positiivisia. Täytyy myöntää, että olen itsekin aika epäuskossa edelleen ja en millään tapaa syytä häntä reaktiostaan.

Juuti ennen juhannusta (eli tasan viikon päästä tuosta ultrasta) menemme toiseen varhaisultraan Perhe Arteen, jotta mieskin pääsee näkemään papusen. Juhannuksena todennäköisesti tulemme myös tapaamaan jomman kumman perhettä ja alkoholittomuuteni tulee varmasti herättämään hieman oudoksuntaa, koska tykkään nautiskella hyvästä viinistä ja oluesta. Jos siis joudumme kertomaan jo nyt raskaudesta, voimme toisen ultran jälkeen tehdä sen edes hieman paremmilla mielin 🙂

Alkuraskauden verenvuoto

Voi vittu suoraan sanottuna. Eilen mulla oli jotenkin skidisti hassu fiilis vatsassa, mutta en ajatellut siitä juurikaan sen enempää. Vatsani on ollut kipeä tässä alkuraskauden aikana muutenkin, jotenkin kuittasin sen ihan normaalina vatsakipuna. Menin puolen päivän aikaan vessaan ja siinä sitä oli paperissa. Verta. Kirkkaanpunaista verta.

Verenvuoto jatkui muutamien tuntien ajan ja sitä tuli paperiin aina vessassa käydessäni. Housuihin asti sitä ei päätynyt, eli vuoto ei ollut kovinkaan runsasta. Silti sen määrä tahri vessapaperin täysin ja muutti pöntön veden kirkkaanpunaiseksi. Yhdellä käynnillä pönttöön lorahti kaksi lähes mustaa verihyytymää, jotka olivat ehkä peukalonkynnen kokoisia. Ongin hyytymät pöntöstä ylös kissanhiekkalapiolla ja katsoin miltä ne näyttävät. Pelkkää verta, onneksi.

Verenvuoto loppui illan aikana ja toistaiseksi olen ollut täysin vuodoton siitä saakka. Toivon hartaasti, että tilanne myös pysyy tällaisena. Soitin aamulla Naistenklinikan polille, jonne mulla on aika torstaina, koska he olivat pyytäneet olemaan yhteyksissä mikäli vuotoa ilmaantuu. Puhelimessa ollut kätilö oli tosi mukava ja kertoi, että ei ole perumassa aikaa nyt tämän vuoksi. Hän sanoi myös, että vaikka verenvuoto voimistuisi kovastikin, niin edellisen raskauden kummallisuuden vuoksi minun tulee silti tulla torstaina käymään. Olin helpottunut, koska täydellinen epätietoisuus olisi ehkä pahinta tässä tilanteessa.

Kätilö kertoi, että on mahdotonta sanoa mikä tilanne on tai tulee olemaan, koska alkuraskauden keskenmenot voivat olla todella niukkavuotoisiakin. Jos tämä nyt on mennyt kesken, niin en minä näin vähällä varmasti pääse. Viime kerrallakin vuoto oli hurjasti runsaampaa vaikka toki Cytoteceillä oli varmasti oma sormensa pelissä.

Itse olen suhtautunut asiaan nyt niin, että tämä oli tässä. Mies ei pysty samaan, hän elättelee vielä toivoa ja yrittää suojella kai itseään asialta. Minä toki suon sen hänelle, mutta harmittaa, kun emme ole asian suhteen samassa paikassa. Nyt seuraavat pari päivää menevätkin varmaan aika zombina ellei vuoto esimerkiksi voimistu ja keskenmeno näytä lopulliselta. Itsekin jollain tasolla haluaisin uskoa kyseessä olleen esimerkiksi hematooma tai vaikka ulosvalahtanut kaksonen, minulla kun oli joku kummallinen ajatus siitä, että siellä voisi olla kaksi. Toisaalta juiliva alaselkäkipu enteilee pahaa, vaikka vatsaan ei enää satukaan.

Tuntuu paskalta. Tuntuu silti yllättävän vähän paskalta. Toivo kai antaa vielä minullekin voimaa.