Ensiaskeleet elektiiviseen sektioon – ensikäynti pelkopolilla

Olen aikaisemmin sivunnut tätä aihetta, mutta nyt ajattelin kirjoittaa hieman enemmän (noh, sen verran kuin lyhyestä käynnistä irti sai) kokemuksestani pelkopolilla.

Kaikki lähti suuresta synnytyspelostani ja erityisesti repeämispelosta. Olen itse ollut iso vauva ja olemme mieheni kanssa molemmat pitkiä, joten en jaksa uskoa, että puserran maailmaan siroa kolmikiloista vauvaa vaan uskon hänen olevan ruumiinrakenteeltaan enemmänkin itäsaksalaista kuulantyöntäjämallia. Tämä ei luonnollisesti lievennä repeämispelkoani lainkaan ja tulinkin hyvin varhaisessa vaiheessa raskautta siihen tulokseen, että haluan elektiiviseen sektion. Olen itse hieman ristiriitaisissa tunteissa asian suhteen, koska toisaalta haluaisin todella kokea alatiesynnytyksen. En kuitenkaan ole valmis ottamaan riskiä repeämästä, joten päätös on aika selvä.

Ilmaisin synnytyspelkoni neuvolassa aika varhaisessa vaiheessa, mutta minulle kerrottiin ettei lähetteitä pelkopolille tehdä ennen rakenneultraa. Tämä ilmeisesti on joku käytäntö ainakin HUSin alueella vaikka olenkin kuullut, että toiset ovat saaneet lähetteen jo paljon aikaisemmin. Itse olin kuitenkin valmis odottamaan, koska pelko ei varjostanut raskautta liiemmin.

Lähete tehtiin rakenneultran jälkeisessä neuvolassa. Terveydenhoitaja kirjoitti todella kivan ja tilannettani kuvaavan lähetteen ja kirjasi siihen toiveeni nähdä suoraan lääkäri ja skipata yleinen kätilön ensikäynti. Seuraavana päivänä minulle soitettiin Espoon sairaalasta, jota toivoin synnytyssairaalakseni. Sain yllätyksekseni kaksi lääkäriaikaa, joista ensimmäinen pelkopoliaika oli 29+3 ja toinen 36+0. Samalla minua yritettiin saada osallistumaan Nyytti-ryhmään, mutta koska sektiotoiveeni oli ehdoton ei ryhmästä olisi ollut minulle apua, joten kieltäydyin.

Kun ensimmäinen pelkopoliaika alkoi lähestymään, minua alkoi pelottamaan todella, että saisin sektiolupauksen vasta synnytystapa-arviossa 36+0. Olin stressaantunut ja ahdistunut ennen käyntiä ja olin pohtinut liudan argumentteja, joilla olisin perustellut sektiolupaustarpeeni. Onneksi näitä argumentteja ei kuitenkaan tarvittu. Jorvissa (äitiyspoli on Jorvin puolella) minut otti vastaan mukava naislääkäri, joka ei yrittänyt kääntää päätäni lainkaan.

Hän kysyi mitä pelkään ja mistä pelkoni on tullut. Kerroin hänelle, että pelkään repeämiä ja hän vastasi, että onneksi vain hyvin harva repeää pahasti. Kerroin tietäväni kyllä tilastolliset faktat, mutta se ei auta, koska en halua ottaa mitään riskiä siitä, että olisin se yksi sadasta, jolle niin käy. Painotin vielä, että olen yrittänyt todella miettiä asiaa ja päästä pelostani ylitse, mutta en koe, että tämä olisi asia jonka kanssa oppisin elämään. Hän ymmärsi asian ja sanoi, että ei me ketään pakoteta synnyttämään alateitse. Kerroin hänelle vielä, että minua pelottaa, että en saa päivystyssektiota jos lapsi lähteekin syntymään etuajassa. Hän sanoi, että toki sektio pyritään tekemään ellei lapsi nyt lähde heti syntymään, että sitten alatie voi toisinaan olla parempi vaihtoehto.

Lyhyen keskustelun jälkeen hän ultrasi nopeasti vauvan ja kaikki näytti olevan ok. Kokoarvion mukaan vauva oli noin 1600 grammaa, eli yläkäyrällä mentiin, kuten olinkin arvellut. Tämän jälkeen lääkäri sanoi, että älä stressaa asiasta, kyllä sinä sektioon pääset ja toivotti mukavaa loppuraskautta. Seuraavalla käynnillä käytäisiin läpi tarkemmin leikkauspäivän kulku ja sovittaisiin itse päivä. Lähdin noin 20 minuutin vastaanottokäynniltä hämmentyneenä, mutta onnellisena. Myöhemmin katsoin kannasta lääkärin kirjaukset ja teksti oli paikkaansapitävä ja hyvin kirjoitettu. Siellä myös luki selvästi, että synnytystapa on sektio.

Oloni on ollut huomattavasti kevyempi tuon käynnin jälkeen ja olen todella iloinen, että en saanut mitään alatiefanaatikkoa lääkäriä kohdalleni. Sektio on nyt luvattu ja toivon kovasti etteivät koronarajoitukset kiristy ennen tammikuun loppua. Mikäli mies ei pääsisi synnytykseen saati perhehuoneeseen, olisi se hemmetin kova isku minulle. Mutta itse en asialle mitään voi, joten yritän olla stressaamatta siitä.

Entä jos raskausaika onkin yhtä helvettiä?

Tunnelmia viimeiseltä kolmannekselta, olkaa hyvät 😅

Edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt jo kuutisen viikkoa aikaa. Työtilanne stressaa ja opinnäytetyökin odottaa tekemistään. Suurin syy hiljaisuudelle on kuitenkin ollut ennalta arvaamattoman raskas raskaus.

Jossain viikon 26 tienoilla olin aivan järjettömän väsynyt noin viikon ajan vaikkei mikään mielestäni muuttunut. Nukuin ihan hyvin ja söin normaalisti, mutta silti olisin voinut nukahtaa uudelleen jo ennen lounasaikaa. Samaan aikaan hemoglobiini droppasi noin 15 pykälällä ja veikkaan, että tällä oli suuri vaikutus olotilaani. Olen yrittänyt syödä lisärautaa entistäkin ahkerammin ja olo onneksi kohentui melko nopeasti.

Väsymyksestä päästyäni sain kuitenkin pian taakakseni jumalattomat harjoitussupistukset. Ihan sama mitä teen vai teenkö mitään, niin kohtu kovettuu ja pysyy kivikovana tuntikausia. Nämä eivät todellakaan ole kivuttomia vatsan kovettumisia vaan koko vatsaa kiristää todella ikävästi enkä voi olla pystyssä lainkaan. Mikäli teen mitään, jossa joudun rasittamaan itseäni fyysisesti (jos edes kävelen paria minuuttia kauempaa) tulee supistuksiin lisäksi menkkamaista kipua alavatsalle, särkyä alaselkään ja minun on pakko pysähtyä tai istua alas. En olekaan voinut käydä edes kävelyillä enää useaan viikkoon, koska homma menee lähinnä siihen, että nojailen tuskissani lyhtypylvääseen.

Olin viikon sairauslomalla rv 28 tienoilla, koska en pystynyt enää edes istumaan supistuksien vuoksi. Tämän saikun jälkeen olin töissä pari viikkoa ja olen nyt uudelleen kahden viikon sairauslomalla. Olen tuntenut ihan valtavaa syyllisyyttä saikusta, mutta en todella voi istua tuntia kauempaa, joten ei päätetyöstäkään tule yhtään mitään. Tätäkin tekstiä kirjoitan puhelimella sängyssä maaten. Tämän sairausloman jälkeen minulla olisi vielä kaksi viikkoa töitä ja ne kaksi viikkoa aion sinnitellä vaikka se veisi kaikki mehut.

Terveyskeskuslääkäri lähetti minut äitipolille tsekkaukseen näiden supistuksien takia ja siellä onneksi kaikki näytti hyvältä. Kohdunkaulaa oli jäljellä 3,7 cm ja kohdunsuu vaikutti normaalilta. Olin hieman yllättynyt, kun lääkäri oli sitä mieltä, että minun ei tarvitsisi pelätä kipua vaan voisin tehdä kaikkea ihan normaalisti vaikka sattuisi. Kuulemma paikat olisivat auenneet jo jos ne olisivat auetakseen. Mielestäni tuo kuulosti todella kummalliselta neuvolta ja muutenkin koko lääkärin asenne kipuihini oli hyvin vähättelevä. Vaikka paikat eivät ole nyt auki, mistä hän tietää etteivät ne aukea myöhemmin? Mitä olen lueskellut, niin toisilla on tapahtunut muutoksia kohdunkaulan suhteen hyvinkin nopeasti.

Supistuksien lisäksi vaivana on ollut jo kauan kova närästys, johon ei tunnu auttavan mikään. Supistusherkkyyden vuoksi minun on maattava paljon ja makuuasennossa närästys vain pahenee, joten sekään ei ole ikinä kovin mukavaa. Närästys on niin paha, että olen useana yönä herännyt siihen, että olen oksentanut. Olen aina ehtinyt vessaan, mutta on aika villi fiilis herätä siihen, että tajuaa oksennuksen olevan suussa sekunnin päästä. Onneksi olen aina herännyt tuohon, enkä oksentanut unissani.

Summa summarum, olen aika loppu. Tykkään tehdä asioita, nähdä ystäviä, käydä salilla ja ulkoilemassa. Tykkään tehdä töitä ja tuntea oloni hyödylliseksi. Nyt lähinnä makaan 90 % päivistäni ja loppuajan pyytelen ihanalta mieheltäni anteeksi sitä, että hän joutuu tekemään kaiken. Olen ollut henkisesti aika finaalissa jo usean viikon ja miettinyt paljon sitä, että olisinko lähtenyt tähän jos olisin tiennyt, että omalle kohdalle osuu näin hankala raskaus.

Toivon todella hartaasti sitä, että oloni vielä helpottuisi eikä viimeiset kaksi kuukautta menisi näin ankeissa tunnelmissa.

Rakenneultra, kelaneuvola ja lähete pelkopolille

Siinäpä ne otsikossa jo olivatkin, asiat joita olen odottanut keskiraskaudessa eniten.

Kävimme yhdessä ylimääräisessä ultrassa rv 17, jossa saimme tietää jo pienen sukupuolen. Kyseisessä ultrassa kaikki myös näytti päällisin puolin olevan kunnossa (vaikkei toki rakenteita varsinaisesti katsottukaan), joten rakenneultra ei jännittänyt aivan niin sairaasti kuin alunperin luulin.

Ultra meni hyvin ja kesti yllättävän kauan vaikkei mitään epäselvää ollutkaan, noin 40 minuuttia. Lapsi käytiin läpi päästä varpaisiin viipalekuvamaisesti ja kätilö selitti huolellisesti jokaisen kuvan kohdalla mitä hän siitä katsoi ja mitä kuvassa näkyi. Se oli todella mukavaa, koska tuntui siltä, että kätilö todella halusi meidänkin ymmärtävän kuvauksesta jotakin. Vauvan ”ihailuun” myös käytettiin aivan riittävästi aikaa ja kätilö tulosti pyytämättä 13 (!) kuvaa mukaamme, kaikkea jalkapohjista sivuprofiiliin. Käynnistä jäi todella positiivinen ja ihana kuva ja olinkin tosi mielissäni kokemuksesta. Painoarvioksi tuli 20+1 viikoilla 333 grammaa ja kaikki mitat olivat päivälleen oikein, mitä nyt pään ympärysmitta laahasi parisen päivää jäljessä.

Mini nielemässä lapsivettä ja loikoilemassa 😍

Kelaneuvola ja erityisesti 22 raskausviikon täyttyminen tuntui itselle tosi valtavalta merkkipaalulta. Tuntuu siltä, että nyt olen oikeasti jollain mittapuulla äiti. Mikäli pienelle tapahtuisi jotakin, olisin oikeutettu äitiyslomaan ja asiasta puhuttaisiin kohtukuolemana eikä keskenmenona. Kyllä, tosi hilpeä tapa ajatella asiaa, tiedän 😅

Mulla oli kelaneuvola onneksi jo 22+3 eli samalla viikolla, kun tämä maaginen 22 viikkoa täyttyi. Tämä neuvola oli ensimmäinen, joka ei tuntunut turhalta vaan oli oikeasti tosi mukava käynti. Mun terveydenhoitajat on vaihtuneet joka käynnillä ja nyt viimein tapasin sen, joka tulee olemaan mun th myös jatkossa. Hän oli onneksi todella ihana ja mun kanssa samalla aaltopituudella.

Käynnillä tehtiin kaikki perusmittaukset ja ekaa kertaa tarkistettiin mm. hemoglobiini ja sf-mitta. Olin aika yllättynyt, että hemoglobiini oli jopa noussut rv 10 labroista! Toki sormesta ja suonesta mitattuna se heittää aina, mutta tuosta voisi päätellä ettei nyt ainakaan dramaattista laskua ole tapahtunut. Sf-mitta mitattiin th:n ja th-opiskelijan toimesta kahteen kertaan ja olin vähän järkyttynyt, kun se oli 24 cm eli yläkäyrän yläpuolella. Kuulemma ekalla mittauksella ei ole niin merkitystä eikä siitä voi päätellä mitään, vaan pitää jäädä seuraamaan miten mitta kehittyy. Olen silti ihan varma, että jättivauva tästä tulee ja se olikin yksi syy, miksi halusin pelkopolilähetteen.

Lieviä 😳-fiiliksiä herättänyt ensimitta

Th kysyi yllätyksekseni kirjataanko lähetteeseen, että haluan suoraan tapaamaan lääkäriä ja ehdottomasti halusin. Mulla on siis ehdoton sektiotoive, enkä näe alatiesynnytystä minkäänlaisena mahdollisuutena. Th kirjoitti todella asiallisen ja hyvän lähetteen (katsoin sen OmaKannasta) ja seuraavana arkipäivänä sainkin soiton Jorvin äitiyspoliklinikalta. Sain yllätyksekseni heti kaksi lääkäriaikaa, toisen marraskuun puoleenväliin (oliko rv 29+jotain) ja toisen sillon, kun raskausviikkoja on mittarissa tasan 36. En siis ”joudu” onneksi kätilölle lainkaan, koska kohdallani se olisi täysin turhaa. Nyt vain jännitän sitä, kuinka kovasti saan tapella, että saisin jo ensimmäisellä käynnillä kirjauksen sektiolupauksesta. Oma stressi lievenisi huomattavasti jos lupaus kirjattaisiin jo tuolloin, enkä joutuisi jännäämään viimeiselle kuukaudelle asti. Olen kuitenkin kuullut niin paljon negatiivista pelkopolikäynneistä ja siitä millaista taistelua se on, että en odota paljoa. Yritän kuitenkin suhtautua tulevaan mahdollisimman positiivisesti, koska kierroksien nostattaminen ja stressaaminen etukäteen ei ainakaan paranna oloa.

Toisen kolmanneksen tusk…tunnelmia

En ole kuukauteen saanut postausta ulos ja se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että viime viikot ovat olleet yllättävän rankkoja.

Huomenna on 24 raskausviikkoa täynnä ja viikot 21-24 ovatkin olleet raskauden vaikeimmat. Rakenneultra oli 20+1 ja siihen saakka kaikki oli aika hyvin. Oireita ei juurikaan ollut, vatsakaan ei pahemmin näkynyt ja olo oli pahoinvoinnin helpotettua mukava. Siitä noin parin viikon ajan olo pysyi ihan hyvänä, joitakin epämukavia harjoitussupistuksia lukuunottamatta. Nämä supistukset tulivat lähinnä kävelylenkeillä, mutta muuten arki sujui aika mallikkaasti. Uni on ollut suhteellisen ”ohutta” jo pidemmän aikaa, mutta olen jaksanut, kun työt on voinut tehdä kotoa.

Viimeisen kahden viikon aikana vatsa/kohtu on ottanut järjettömän kasvuspurtin ja olikin 22+4 neuvolassa yläkäyrän yläpuolella sf-mitalla 24 cm. Tämä on valitettavasti alkanut tuntua. Harjoitussupistuksia tulee päivittäin ja varsinkin työpäivän aikana ne ovat pahimmillaan. Teen päätetyötä ja vatsa ei pidä ollenkaan tuosta pitkäaikaisesta istumisesta vaan kovettuu jopa pariksi tunniksi kerrallaan. Needless to say, istuminen on silloin helvetin epämukavaa ja lopulta jopa mahdotonta. Ainoastaan lepo auttaa, mutta joskus ei edes sekään. Virtsatestitkin otettiin tällä viikolla, mutta kaikki oli ok.

Vatsa ylipäänsä tuntuu todella kireältä ja esimerkiksi syöminen aiheuttaa todella epämiellyttävän olon vatsan yläosassa. Olenkin alkanut syömään pieniä annoksia kerralla, jotta voisin edes jotenkin elää tämän mahan kanssa. Paino ei ole onneksi noussut paljoa, vain 4,2 kg ja verenpainekin on lähinnä laskenut hieman, joten raskausmyrkytys tai vastaava ei toivottavasti ole kyseessä.

Positiivisin asia viimeisen parin viikon aikana on ollut liikkeet. Rakenneultraan mentäessä en ollut vielä tuntenut liikkeitä (ehkä jonkun yksittäisen), mutta siitä noin reilun viikon kuluttua aloin tuntemaan niitä säännöllisemmin. Rakenneultrassa selvisi, että istukka on edessä oikealla puolella ja lisäistukka löytyy takaosasta. Ei siis ihmekään, että liikkeiden tuntemisessa on kestänyt hetki. Nyt olen tuntenut liikkeitä säännöllisesti useita kertoja päivässä noin viikon ajan, eli suunnilleen 22+6 alkaen.

Närästys on ollut myös aivan hirveää jo kuukauden ajan ja olenkin syönyt omeprazolia kolmen viikon ajan päivittäin. Se onneksi auttaa pahimpaan, mutta ei se närästystä vie koko päiväksi.

Yritän saada seuraavan postauksen tehtyä ensi viikon alussa, jossa haluan kertoa rakenneultrasta, viime neuvolakäynnistä ja fiiliksistä tulevia pelkopolikäyntejä kohtaan.

Kuinka paljon meillä menee rahaa vauvahankintoihin?

Raskauden puoliväli koittaa ensi maanantaina. Ei hyvä jumala mihin tämä aika onkaan mennyt! Ajattelin hieman kirjoittaa (myös itselleni muistiinpanoksi) siitä, mitä kaikkia hankintoja on tullut tehtyä, mitä pitäisi tehdä ja mitä emme ajatelleet ostaa ainakaan ennen kuin tarve asialle ilmaantuu. Ensisijaisesti ajattelin metsästää kaiken käytettynä, paitsi vaunut ja telakan ostan uutena.

Ensimmäisiä alennusmyyntien vaatehankintoja 😊

Vaunut, turvakaukalo ja telakka

Vaunuja emme ole vielä ostaneet, mutta olemme päätyneet Emmaljungan NXT90-vaunuihin lukuisista eri syistä, joihin palaan myöhemmin. Yritän bongata vaunut Black Fridayn aleista, mutta normaalihintaisina niihin kuluu 1200 euroa ja lisäksi tarvitsemme adapterin, joka on 70 euroa. Turvakaukaloksi ostimme käytetyn Cybex Cloud Z:n, josta maksoin 150 euroa. Telakka pitäisi vielä ostaa, joka on 240 euroa.

Pinnasänky ja syöttötuoli

Asumme pienessä kaksiossa ja pinnasänky on ollut hienoinen murheenkryyni. Olen pikkuhiljaa päätymässä siihen, että täysikokoista pinnasänkyä emme ole vielä ostamassa, vaan päädymme todennäköisesti pienempään bedside cribiin, kuten tähän tai tähän. Ylimääräistä rahanmenoahan kahden sängyn ostaminen on, mutta pinnasänky on pienelle vauvalle aivan turhan iso ja koen, että lisätila tässä vaiheessa on tärkeämpää. Hintaa tulee tuolle noin 150-170 euroa patjoineen. Muutaman setin lakanoita olen jo ostanut, nekin kirppikseltä hintaan 5 euroa setti (lakana, pussilakana, tyynyliina).

Syöttötuolia emme nyt ainakaan alkuun osta ja ajatuksena olisikin, että ostaisimme sen vasta puolen vuoden tienoilla. Olen ajatellut Stokken Stepsiä, mutta täytyy perehtyä näihin vielä enemmän (baby setin kanssa tuo on vajaa 300 euroa eli suhteellisen hintava).

Jollyroomin JLY Dream Bedside Crib

Sitteri ja hoitotaso

Sitteriksi olen ajatellut joka tuutissa hehkutettua Björn Borgin sitteriä, mutta tämänkin aion ostaa vasta loppuvuodesta ja mielellään käytettynä. Olen tosin kranttu värin kanssa, joten saa nähdä löytyykö sopivaa… Erillistä hoitopöytää tai hoitotasoa meille ei tule, vaan ostan erillisen siirreltävän hoitoalustan. Hoitopöydän virkaa saa toimittaa Ikean Malm-lipasto, jollainen meitä jo löytyykin makkarista.

Vaatteet vauvalle ja itselle

Olen ostanut itselleni kahdet äitiysfarkut, ison kasan sopivia pikkuhousuja, muutamat rintsikat/rintsikkatopin, äitiys-/kantotakin ja joitakin paitoja ja mekkoja uutena ja kirppikseltä. Toivon pärjääväni näiden kanssa loppuun asti ja yritän löytää tarvittavat lisävaatteet Torista tai kirpparilta. Yhteensä olen käyttänyt omiin raskauden aiheuttamiin vaatetarpeisiini (ja -haluihin) ehkä noin 400 euroa.

Vauvalle olen jo ostanut vaatteita suhteellisen paljon, pääsääntöisesti Torista ja kirppareilta ja lisäksi muutamia olen saanut siskoltani. Torista olen bongannut mm. PoPin windfleecin, Ruskovillan silkkimyssyn ja Reiman toppahaalarin/-pussin. Uutena olen ostanut vaatteita ainoastaan (roimasta) alennuksesta. Veikkaisin, että näihin on mennyt noin 200 euroa, mutta uskoisin, että paljon vielä myös puuttuu.

Sälä

Kaukalopussi puuttuu, mutta pohdin vielä, että kuinka välttämätön se nyt oikeasti onkaan ainakin näin alkuvaiheessa, kun ostin vauvalle tuon pienen toppahaalarin. Vaunupussiksi olen ostanut jättimerinolangasta tehdyn pussin (tämä oli lähinnä tällainen ”pakko saada, koska se oli ihana”-ostos), joka kustansi 75 euroa.

Ihana merinolämpöpussi 😍

Rintarepun sain siskolta, samoin kuin käsikäyttöisen rintapumpun. Ajattelin ostaa myöhemmin sähkökäyttöisen, jos maitoa alkaa pumpulle herumaan.

Ammeeksi ostamme Stokken Flexi Bathin, koska se vie vain vähän tilaa kylpyhuoneestamme.

Näiden lisäksi pitää toki ostaa vielä vaikka mitä kaikkea pientä, mutta niitä en nyt huomioi tässä postauksessa. Sanoisin, että tässä on listattuna toivottavasti kaikki isoimmat hankinnat. Rahaa näihin kaikkiin menee/on mennyt yhteensä noin 3000 euroa, eli mitään kovin halpaa lystiä nämä raskausajan investoinnit eivät ole. Toki halvemmallakin pääsisi, mutta itselleni on tärkeää, että kaikki on varmasti toimivaa ja mieleistä.

Kuinka paljon te ajattelitte käyttää rahaa hankintoihin?