Rakenneultra, kelaneuvola ja lähete pelkopolille

Siinäpä ne otsikossa jo olivatkin, asiat joita olen odottanut keskiraskaudessa eniten.

Kävimme yhdessä ylimääräisessä ultrassa rv 17, jossa saimme tietää jo pienen sukupuolen. Kyseisessä ultrassa kaikki myös näytti päällisin puolin olevan kunnossa (vaikkei toki rakenteita varsinaisesti katsottukaan), joten rakenneultra ei jännittänyt aivan niin sairaasti kuin alunperin luulin.

Ultra meni hyvin ja kesti yllättävän kauan vaikkei mitään epäselvää ollutkaan, noin 40 minuuttia. Lapsi käytiin läpi päästä varpaisiin viipalekuvamaisesti ja kätilö selitti huolellisesti jokaisen kuvan kohdalla mitä hän siitä katsoi ja mitä kuvassa näkyi. Se oli todella mukavaa, koska tuntui siltä, että kätilö todella halusi meidänkin ymmärtävän kuvauksesta jotakin. Vauvan ”ihailuun” myös käytettiin aivan riittävästi aikaa ja kätilö tulosti pyytämättä 13 (!) kuvaa mukaamme, kaikkea jalkapohjista sivuprofiiliin. Käynnistä jäi todella positiivinen ja ihana kuva ja olinkin tosi mielissäni kokemuksesta. Painoarvioksi tuli 20+1 viikoilla 333 grammaa ja kaikki mitat olivat päivälleen oikein, mitä nyt pään ympärysmitta laahasi parisen päivää jäljessä.

Mini nielemässä lapsivettä ja loikoilemassa 😍

Kelaneuvola ja erityisesti 22 raskausviikon täyttyminen tuntui itselle tosi valtavalta merkkipaalulta. Tuntuu siltä, että nyt olen oikeasti jollain mittapuulla äiti. Mikäli pienelle tapahtuisi jotakin, olisin oikeutettu äitiyslomaan ja asiasta puhuttaisiin kohtukuolemana eikä keskenmenona. Kyllä, tosi hilpeä tapa ajatella asiaa, tiedän 😅

Mulla oli kelaneuvola onneksi jo 22+3 eli samalla viikolla, kun tämä maaginen 22 viikkoa täyttyi. Tämä neuvola oli ensimmäinen, joka ei tuntunut turhalta vaan oli oikeasti tosi mukava käynti. Mun terveydenhoitajat on vaihtuneet joka käynnillä ja nyt viimein tapasin sen, joka tulee olemaan mun th myös jatkossa. Hän oli onneksi todella ihana ja mun kanssa samalla aaltopituudella.

Käynnillä tehtiin kaikki perusmittaukset ja ekaa kertaa tarkistettiin mm. hemoglobiini ja sf-mitta. Olin aika yllättynyt, että hemoglobiini oli jopa noussut rv 10 labroista! Toki sormesta ja suonesta mitattuna se heittää aina, mutta tuosta voisi päätellä ettei nyt ainakaan dramaattista laskua ole tapahtunut. Sf-mitta mitattiin th:n ja th-opiskelijan toimesta kahteen kertaan ja olin vähän järkyttynyt, kun se oli 24 cm eli yläkäyrän yläpuolella. Kuulemma ekalla mittauksella ei ole niin merkitystä eikä siitä voi päätellä mitään, vaan pitää jäädä seuraamaan miten mitta kehittyy. Olen silti ihan varma, että jättivauva tästä tulee ja se olikin yksi syy, miksi halusin pelkopolilähetteen.

Lieviä 😳-fiiliksiä herättänyt ensimitta

Th kysyi yllätyksekseni kirjataanko lähetteeseen, että haluan suoraan tapaamaan lääkäriä ja ehdottomasti halusin. Mulla on siis ehdoton sektiotoive, enkä näe alatiesynnytystä minkäänlaisena mahdollisuutena. Th kirjoitti todella asiallisen ja hyvän lähetteen (katsoin sen OmaKannasta) ja seuraavana arkipäivänä sainkin soiton Jorvin äitiyspoliklinikalta. Sain yllätyksekseni heti kaksi lääkäriaikaa, toisen marraskuun puoleenväliin (oliko rv 29+jotain) ja toisen sillon, kun raskausviikkoja on mittarissa tasan 36. En siis ”joudu” onneksi kätilölle lainkaan, koska kohdallani se olisi täysin turhaa. Nyt vain jännitän sitä, kuinka kovasti saan tapella, että saisin jo ensimmäisellä käynnillä kirjauksen sektiolupauksesta. Oma stressi lievenisi huomattavasti jos lupaus kirjattaisiin jo tuolloin, enkä joutuisi jännäämään viimeiselle kuukaudelle asti. Olen kuitenkin kuullut niin paljon negatiivista pelkopolikäynneistä ja siitä millaista taistelua se on, että en odota paljoa. Yritän kuitenkin suhtautua tulevaan mahdollisimman positiivisesti, koska kierroksien nostattaminen ja stressaaminen etukäteen ei ainakaan paranna oloa.

Toisen kolmanneksen tusk…tunnelmia

En ole kuukauteen saanut postausta ulos ja se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että viime viikot ovat olleet yllättävän rankkoja.

Huomenna on 24 raskausviikkoa täynnä ja viikot 21-24 ovatkin olleet raskauden vaikeimmat. Rakenneultra oli 20+1 ja siihen saakka kaikki oli aika hyvin. Oireita ei juurikaan ollut, vatsakaan ei pahemmin näkynyt ja olo oli pahoinvoinnin helpotettua mukava. Siitä noin parin viikon ajan olo pysyi ihan hyvänä, joitakin epämukavia harjoitussupistuksia lukuunottamatta. Nämä supistukset tulivat lähinnä kävelylenkeillä, mutta muuten arki sujui aika mallikkaasti. Uni on ollut suhteellisen ”ohutta” jo pidemmän aikaa, mutta olen jaksanut, kun työt on voinut tehdä kotoa.

Viimeisen kahden viikon aikana vatsa/kohtu on ottanut järjettömän kasvuspurtin ja olikin 22+4 neuvolassa yläkäyrän yläpuolella sf-mitalla 24 cm. Tämä on valitettavasti alkanut tuntua. Harjoitussupistuksia tulee päivittäin ja varsinkin työpäivän aikana ne ovat pahimmillaan. Teen päätetyötä ja vatsa ei pidä ollenkaan tuosta pitkäaikaisesta istumisesta vaan kovettuu jopa pariksi tunniksi kerrallaan. Needless to say, istuminen on silloin helvetin epämukavaa ja lopulta jopa mahdotonta. Ainoastaan lepo auttaa, mutta joskus ei edes sekään. Virtsatestitkin otettiin tällä viikolla, mutta kaikki oli ok.

Vatsa ylipäänsä tuntuu todella kireältä ja esimerkiksi syöminen aiheuttaa todella epämiellyttävän olon vatsan yläosassa. Olenkin alkanut syömään pieniä annoksia kerralla, jotta voisin edes jotenkin elää tämän mahan kanssa. Paino ei ole onneksi noussut paljoa, vain 4,2 kg ja verenpainekin on lähinnä laskenut hieman, joten raskausmyrkytys tai vastaava ei toivottavasti ole kyseessä.

Positiivisin asia viimeisen parin viikon aikana on ollut liikkeet. Rakenneultraan mentäessä en ollut vielä tuntenut liikkeitä (ehkä jonkun yksittäisen), mutta siitä noin reilun viikon kuluttua aloin tuntemaan niitä säännöllisemmin. Rakenneultrassa selvisi, että istukka on edessä oikealla puolella ja lisäistukka löytyy takaosasta. Ei siis ihmekään, että liikkeiden tuntemisessa on kestänyt hetki. Nyt olen tuntenut liikkeitä säännöllisesti useita kertoja päivässä noin viikon ajan, eli suunnilleen 22+6 alkaen.

Närästys on ollut myös aivan hirveää jo kuukauden ajan ja olenkin syönyt omeprazolia kolmen viikon ajan päivittäin. Se onneksi auttaa pahimpaan, mutta ei se närästystä vie koko päiväksi.

Yritän saada seuraavan postauksen tehtyä ensi viikon alussa, jossa haluan kertoa rakenneultrasta, viime neuvolakäynnistä ja fiiliksistä tulevia pelkopolikäyntejä kohtaan.