Kuinka paljon meillä menee rahaa vauvahankintoihin?

Raskauden puoliväli koittaa ensi maanantaina. Ei hyvä jumala mihin tämä aika onkaan mennyt! Ajattelin hieman kirjoittaa (myös itselleni muistiinpanoksi) siitä, mitä kaikkia hankintoja on tullut tehtyä, mitä pitäisi tehdä ja mitä emme ajatelleet ostaa ainakaan ennen kuin tarve asialle ilmaantuu. Ensisijaisesti ajattelin metsästää kaiken käytettynä, paitsi vaunut ja telakan ostan uutena.

Ensimmäisiä alennusmyyntien vaatehankintoja 😊

Vaunut, turvakaukalo ja telakka

Vaunuja emme ole vielä ostaneet, mutta olemme päätyneet Emmaljungan NXT90-vaunuihin lukuisista eri syistä, joihin palaan myöhemmin. Yritän bongata vaunut Black Fridayn aleista, mutta normaalihintaisina niihin kuluu 1200 euroa ja lisäksi tarvitsemme adapterin, joka on 70 euroa. Turvakaukaloksi ostimme käytetyn Cybex Cloud Z:n, josta maksoin 150 euroa. Telakka pitäisi vielä ostaa, joka on 240 euroa.

Pinnasänky ja syöttötuoli

Asumme pienessä kaksiossa ja pinnasänky on ollut hienoinen murheenkryyni. Olen pikkuhiljaa päätymässä siihen, että täysikokoista pinnasänkyä emme ole vielä ostamassa, vaan päädymme todennäköisesti pienempään bedside cribiin, kuten tähän tai tähän. Ylimääräistä rahanmenoahan kahden sängyn ostaminen on, mutta pinnasänky on pienelle vauvalle aivan turhan iso ja koen, että lisätila tässä vaiheessa on tärkeämpää. Hintaa tulee tuolle noin 150-170 euroa patjoineen. Muutaman setin lakanoita olen jo ostanut, nekin kirppikseltä hintaan 5 euroa setti (lakana, pussilakana, tyynyliina).

Syöttötuolia emme nyt ainakaan alkuun osta ja ajatuksena olisikin, että ostaisimme sen vasta puolen vuoden tienoilla. Olen ajatellut Stokken Stepsiä, mutta täytyy perehtyä näihin vielä enemmän (baby setin kanssa tuo on vajaa 300 euroa eli suhteellisen hintava).

Jollyroomin JLY Dream Bedside Crib

Sitteri ja hoitotaso

Sitteriksi olen ajatellut joka tuutissa hehkutettua Björn Borgin sitteriä, mutta tämänkin aion ostaa vasta loppuvuodesta ja mielellään käytettynä. Olen tosin kranttu värin kanssa, joten saa nähdä löytyykö sopivaa… Erillistä hoitopöytää tai hoitotasoa meille ei tule, vaan ostan erillisen siirreltävän hoitoalustan. Hoitopöydän virkaa saa toimittaa Ikean Malm-lipasto, jollainen meitä jo löytyykin makkarista.

Vaatteet vauvalle ja itselle

Olen ostanut itselleni kahdet äitiysfarkut, ison kasan sopivia pikkuhousuja, muutamat rintsikat/rintsikkatopin, äitiys-/kantotakin ja joitakin paitoja ja mekkoja uutena ja kirppikseltä. Toivon pärjääväni näiden kanssa loppuun asti ja yritän löytää tarvittavat lisävaatteet Torista tai kirpparilta. Yhteensä olen käyttänyt omiin raskauden aiheuttamiin vaatetarpeisiini (ja -haluihin) ehkä noin 400 euroa.

Vauvalle olen jo ostanut vaatteita suhteellisen paljon, pääsääntöisesti Torista ja kirppareilta ja lisäksi muutamia olen saanut siskoltani. Torista olen bongannut mm. PoPin windfleecin, Ruskovillan silkkimyssyn ja Reiman toppahaalarin/-pussin. Uutena olen ostanut vaatteita ainoastaan (roimasta) alennuksesta. Veikkaisin, että näihin on mennyt noin 200 euroa, mutta uskoisin, että paljon vielä myös puuttuu.

Sälä

Kaukalopussi puuttuu, mutta pohdin vielä, että kuinka välttämätön se nyt oikeasti onkaan ainakin näin alkuvaiheessa, kun ostin vauvalle tuon pienen toppahaalarin. Vaunupussiksi olen ostanut jättimerinolangasta tehdyn pussin (tämä oli lähinnä tällainen ”pakko saada, koska se oli ihana”-ostos), joka kustansi 75 euroa.

Ihana merinolämpöpussi 😍

Rintarepun sain siskolta, samoin kuin käsikäyttöisen rintapumpun. Ajattelin ostaa myöhemmin sähkökäyttöisen, jos maitoa alkaa pumpulle herumaan.

Ammeeksi ostamme Stokken Flexi Bathin, koska se vie vain vähän tilaa kylpyhuoneestamme.

Näiden lisäksi pitää toki ostaa vielä vaikka mitä kaikkea pientä, mutta niitä en nyt huomioi tässä postauksessa. Sanoisin, että tässä on listattuna toivottavasti kaikki isoimmat hankinnat. Rahaa näihin kaikkiin menee/on mennyt yhteensä noin 3000 euroa, eli mitään kovin halpaa lystiä nämä raskausajan investoinnit eivät ole. Toki halvemmallakin pääsisi, mutta itselleni on tärkeää, että kaikki on varmasti toimivaa ja mieleistä.

Kuinka paljon te ajattelitte käyttää rahaa hankintoihin?

Vastaa