Milloin raskausajan ruokahaluttomuus menee jo epäterveeksi?

Pojustuksena hieman taustaani, koska postaus sivuaa syömishäiriömenneisyyttäni ja huoltani samantyylisten ajatusten lisääntymisestä.

Olen siis sairastanut teini-iässä sekä bulimiaa, että anoreksiaa. Syömishäiriöni alkoi joskus kahdeksannen luokan tienoilla, jolloin laihdutin itseni pahimmillaan alle 45 kiloiseksi. 173-senttiselle ihmiselle (joka ei muutenkaan ole rakenteeltaan kevyimmästä päästä) tuo on auttamatta liian vähän. Syömishäiriöilyni jatkui suhteellisen aktiivisena bulimiana varmaan jonnekin 21-vuotiaaksi saakka (?), jonka jälkeen olen ollut suhteellisen oireeton.

Olen painanut jo useamman vuoden ajan melko paljon ja paino onkin seilannut 78-84 kilon välillä. Tämä ei ole minua haitannut ihan hirveästi vaikka toki painaisinkin mielelläni kymmenisen kiloa vähemmän. En ole suuremmin pitänyt vartalostani viime vuosina, mutten myöskään ole vihannut sitä niin kovin kuin joskus aikaisemmin elämässäni.

Alkuraskauden pahoinvointi ja tähänkin päivään saakka jatkuva etova olo ja ruokahaluttomuus ovat aiheuttaneet sen, että vanha oireilu ja epäterveet ajatukset ovat nostaneet päätään. Aamulla pakotan itseni syömään jotain, koska en yksinkertaisesti pysty aloittamaan työpäivää ravinnotta. Ongelmat alkavat yleensä lounasaikaan ja jatkuvat siitä pahimmillaan iltaan saakka.

Mitään ei tee mieli ja en haluaisi pakottaakaan itseäni syömään. Tiedostan kyllä, että minä ja vauva tarvitsemme ruokaa, mutta samalla jotenkin perustelen sen itselleni, että kyllähän hyperemeesistä kärsivätkin synnyttävät terveitä lapsia. Syöminen ilman ruokahalua tuntuu todella vastenmieliseltä ja minun ei oikeasti tee yleensä mitään mieli ja ruoan (tai edes leivän) tekeminen ällöttää edelleen aivan helkkaristi. Olemmekin viimeksi tehneet ruokaa kotona ehkä joskus rv 6-7. Tähän on osittain vaikuttanut myös meneillään ollut remontti, mutta ehdottomasti suurempi syy on ollut oma ruokahaluttomuuteni. Plussauksen jälkeen olenkin syönyt oikeastaan vain leipää, banaania, jogurttia, jotain uuniin heitettävää valmisruokaa, pähkinöitä tai sitä takeouttia, mitä nyt on milloinkin sattunut tekemään mieli.

Huono ruokahalu on myös aiheuttanut sen, että en jaksa syödä enää läheskään samoja määriä kuin ennen. Saan tästä myös jotain sairasta tyydytystä, koska on ihana huomata, että konkreettisesti vatsalaukkuni on ilmeisesti pienentynyt. Myös nälän tunne on jotenkin miellyttävä. Jos en ole syönyt mitään aikoihin, niin en myöskään halua syödä edes mitään pientä, koska en halua ”pilata” sitä fiilistä. Tuskastun siihen, että en jaksa nälkäisenä tehdä mitään, mutta samalla en halua syödä mitään, joten kierre on valmis. Olen usein kiukkuinen ja nälkäinen, mutta ongelmaan ei löydy ratkaisua. Säälin miestäni, koska hän yrittää parhaansa mukaan keksiä minulle jotain syötävää, mutta usein ammun alas kaikki ideat. Myös painonnousu on ollut toistaiseksi olematonta ja siitäkin olen tuntenut suurta mielihyvää.

Eniten pelottaakin se, että palaako ruokahalu missään vaiheessa. Olen ihan varma, että palaa, mutta se pelottaa silti. Toisaalta olen tosi iloinen siitä, että nykyään minulle riittää usein pienempikin määrä suklaata (eikä tarvitse vetää puolta levyä) tai siitä, etten syö enää määrällisesti niin paljoa kuin ennen. Samalla on jotenkin sellainen fiilis, että saako näistä asioista olla iloinen?

Uskon, että ihminen ei koskaan palaudu täysin syömishäiriöstä, vaan se voi herätä uudelleen erilaisissa elämäntilanteissa. Siksi olenkin aika hämmentynyt siitä, että saanko olla iloinen siitä, että en nyt syö kuin syöttöporsas vai olenko luisumassa takaisin vanhaan, sairaaseen ajatteluun? Sitä en missään nimessä haluaisi, koska sh-aika oli elämäni rankinta aikaa. Olen mieluummin koko elämäni ylipainoinen, kun palaisin koskaan siihen takaisin.

Turvakaukalon ostaminen käytettynä – fiksua vai ei?

Turvakaukalo on yksi vauva-ajan kalleimmista (ja myös ajallisesti vähiten käytössä olevista) hankinnoista. Turvakaukalo on useilla perheillä käytössä noin 9 kk, mutta vauvan koosta riippuen käyttöikä voi vaihdella 6-12 kk välillä.

Uusien turvakaukaloiden hintahaarukka on noin 100-350 euron välillä ja telakasta/jalustasta tulee lisää hintaa vielä noin 100-250 euron verran. Mikäli haluaa uuden kaukalon eikä jaksa säätää turvavöiden kanssa, joutuu kukkaroaan avaamaan yhteensä siis noin 200-600 euron verran. Summa on huomattava näin lyhytaikaisesta ostoksesta, mikäli telakka ei sovi enää yhteen turvaistuimen kanssa. Houkutus siis ostaa turvakaukalo käytettynä on suuri, mutta on asioita, joihin kannattaa todella kiinnittää huomiota ennen ostopäätöksen tekemistä.

Itse halusin ehdottomasti turvakaukaloksi Cybexin Cloud Z:n, koska kyseisen kaukalon saa makuuasentoon, se menee adapterien kanssa vaunurunkoon ja sen saa asennettua kääntyvään telakkaan. Kyseinen kaukalo telakoineen maksaa uutena noin 550 euroa, joten summa on suhteellisen suuri. Telakka menee onneksi vielä Sirona-turvaistuimen kanssa, joten ainoastaan itse kaukalo olisi käytössä suhteellisen lyhyehkön ajan. Olen itse ollut iso vauva ja olemme mieheni kanssa molemmat pitkiä, joten uskoisin, että jälkeläisemme on myös suhteellisen kookas. Tästä syystä en siis jaksa uskoa, että turvakaukalo on käytössämme kovinkaan kauaa.

Alunperin ajattelin, että en missään nimessä osta turvakaukaloa käytettynä. Yksikin kolari on turvakaukalolle tarpeeksi ja käytetystä kaukalosta ei voi koskaan tietää, onko sitä kolaroitu. Hiusmurtumat eivät näy millään tavalla ulospäin ja kolaroitu kaukalo voi ulkoisesti olla hyvinkin siisti. Mitä enemmän kuitenkin asiaa mietin, sitä hölmömmältä tuntuisi käyttää 300 euroa kaukaloon, joka ei ole käytössämme kauaa ja josta ei saa edes juurikaan rahojaan takaisin myyntitilanteessa. Aloinkin varovaisesti katselemaan käytettyjä kaukaloita ja asetinkin joitakin kriteerejä, joita täyttäviä kaukaloja aloin etsimään.

Tässä kriteerit, jotka mielestäni auttavat huomattavasti turvallisen kaukalon löytämisessä:

  • käytössä alle vuoden
  • takuukuitti löytyy ja takuu on voimassa suunnilleen koko sen ajan, mitä vauva tarvitsee kaukaloa (tällöin myös kaukalon käyttöikä on vielä automaattisesti tarpeeksi pitkä)
  • erittäin siisti kunto
  • ainoastaan yksi omistaja
  • luotettavan oloinen myyjä (jos myyjä on vielä tuttu, sen parempi)
  • kaukalo ei ole epäilyttävän edullinen

Lopulta löysin kaikki kriteerit täyttävän kaukalon ja tein sen, mitä en ajatellut tekeväni. Ostin käytetyn turvakaukalon. Toisten mielestä olen tästä syystä paska ja lapseni turvallisuutta ajattelematon äiti jo tässä vaiheessa, mutta jokainen on toki oikeutettu mielipiteeseensä. Ymmärrän täysin ihmisiä, jotka eivät ostaisi käytettyä kaukaloa, koska ikinä ei voi tietää. Itse järkeilin asiaa kuitenkin niin, että on äärettömän epätodennäköistä, että myyjä olisi kolaroinut kaukalon (ja jättänyt kertomatta siitä) ja minä vielä kolaroisin saman kaukalon. Mielestäni on myös aivan käsittämätöntä luonnonvarojen tuhlausta, mikäli jokainen vauvaperhe ostaisi aina uuden kaukalon. Ne ovat hirveintä, muovista, ”kertakäyttötavaraa”, jota vain tehtaista voi tuutata. Uusienkaan kaukaloiden kohdalla ei voi myöskään olla ikinä varma siitä, millaista hittiä ne ovat ottaneet kuljetuksen aikana. Toki tämäkin on hyvin epätodennäköistä, mutta sekin on täysin mahdollista.

Tietenkin uuden kaukalon ostaminen on aina varmempaa kuin käytetyn, sitä en kiellä. Myös edullisemmissa, noin 100 euron kaukaloissa, on todella hyviä ja erittäin turvalliseksi todettuja vaihtoehtoja. Jos halvempi kaukalo ”kelpaa”, turvallisuusnäkökulmasta on toki varmempaa ostaa täysin uusi kaukalo.

Itse olin kuitenkin iskenyt silmäni tähän tiettyyn kaukaloon muutamien edellämainittujen syiden vuoksi ja olin siitä valmis maksamaan myös täyden, 290 euron, hinnan. En kuitenkaan nähnyt mitään syytä olla ostamatta käytettyä kaukaloa, kun sellaisen sain hyvään hintaan ja luotettavan tuntuiselta myyjältä.

Summa summarum, jokainen tekee omat päätöksensä. Itse päätin säästää sievoisen summan rahaa ja ottaa riskin, joka mielestäni vaikutti äärettömän pieneltä. Toinen maksaa mielellään siitä, että tietää kaukalon olevan uusi ja todennäköisesti kolhimaton. Molemmat ovat mielestäni oikein hyviä päätöksiä. Tehkää niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Minä olen ostokseeni erittäin tyytyväinen ja voin täysin levollisin mielin kuljettaa lastani siinä vaikken istuimen käyttöhistoriaa varmuudella tiedäkään. Mielestäni se on tärkeintä.

Ensimmäinen kolmannes – loppuviikot ja mitä jäi käteen?

Ensimmäinen kolmannes on useimmista varmasti raskausajan raastavinta aikaa. Vointi voi olla todella heikko, huoli raskauden jatkumisesta jatkuva ja viikot tuntuvat matelevan eteenpäin. Olenkin tosi huojentunut, että olen viimein verkkaisemmallakin laskentatavalla mitattuna päässyt keskiraskauteen, eli viikkoja on tänään 14+1.

Jotta välttyisin liialta kertaamiselta, tässä raskausoirepostaukset alkuraskauden ajalta:

Raskausoireet ennen plussaa

Raskausoireet rv 5-6

Raskausoireet rv 7-8

Mitä raskausoireisiin tulee, viikot 9-14 olivat hyvin vaihtelevia. Pahoinvointi jatkuu edelleen tähän päivään saakka ja ruoka maistuu huonosti. Pahin väsymys hellitti joskus tuossa parisen viikkoa sitten, mutta ironisesti samoihin aikoihin tilalle tulivat uniongelmat. Ehjiä yöunia olen nukkunut hyvin harvoin ja useimpina aamuöinä heräilenkin useamman kerran ennen kellon soittoa.

Sykkeet ovat alkaneet liikkuessa kohota paljon normaalia korkeammiksi ja ne myös pysyvät korkealla kauan. Konkreettisin esimerkki on varmaankin se, että salilla sarjataukojen välissä on pakko istua, koska syke ei muuten laske lainkaan alle 120:n. Salitouhut ovatkin jääneet nyt tosi vähiin, mutta yritän taas aktivoitua asian suhteen. Kokonaisuudessaan vointi on nyt hieman parempi kuin esimerkiksi reilu kuukausi sitten ja olenkin tähän olotilaan ihan suhteellisen tyytyväinen.

Mitä painoon tulee, ensimmäisestä kolmanneksesta jäi käteen vajaan kilon verran. Paino ensin jopa laski pahoinvoinnin vuoksi, mutta juuri kolmanneksen vikalla viikolla se kääntyi hienoiseen nousuun. Turvotus on laskenut jo aikapäivää sitten ja välissä olikin varmaan noin reilun kuukauden ajanjakso, jolloin vatsa oli herätessä aika normaali. Nyt tuntuisi vähän siltä, että raskausvatsa ja kohtu alkaisivat oikeasti näkymään ja toivonkin, että masu ilmaantuisi mahdollisimman pian. Odotan sitä jo tosi paljon! Nyt vatsa on ihan alaosasta pömpöttävä ja näyttää juurikin siltä, että olisin syönyt ne pari kebabbia pahimpaan krapulaan.

Mitä parhaimpiin juttuihin tulee, ultrat ovat toki olleet ekalla kolmanneksella hienoja kokemuksia.Tänä aikana olen käynyt neljä kertaa ultrassa ja toki mieleenpainuvin oli parin viikon takainen nt-ultra. Oli mahtavaa nähdä miten paljon pieni oli kasvanut ja kuulla, että niskaturvotuksen määrä ja labrat olivat normaalit. Toinen kohokohta ekalla kolmanneksella on ollut sykkeiden kuuntelu, josta on ollut mulle tosi paljon iloa. Syke on löytynyt näillä viikoilla aika helposti pienen etsiskelyn jälkeen ja on tosi hienoa tajuta, että vauva liikkuu, kun sykkeen kuuluvuus vaihtelee vaikkei itse liikkuisi tai liikuttaisi anturia lainkaan. Raskausoireiden vähentyessä doppleri on myös auttanut luomaan uskoa siihen, että kaikki on silti hyvin vaikkei olo olekaan enää niin surkea.

Ultrien ja dopplerin ansiosta pahimmat pelot ovat väistyneet ja usko sen suhteen, että raskaus jatkuu loppuun asti on kasvanut jo suureksi. En olisi koskaan voinut ensimmäisten viikkojen aikana uskoa, että tuntisin oloni jo nyt näin helpottuneeksi. Toki mitä tahansa voi vielä tapahtua milloin vain, mutta oma innostus on viimein kasvanut pelkoja suuremmaksi. Varsinkin sitten, kun rakenneultra on ohi ja ollaan viikoilla, joilla vauva yritettäisiin syntyessään pelastaa, aion nauttia tästä täysin rinnoin.