Piinapäivät jatkuvat vielä plussankin jälkeen

Eipä sitä muistanutkaan, että piinapäivät eivät todellakaan lopu plussaan vaan lähinnä alkavat siitä. Plussasin puolitoista viikkoa sitten ja tämä kymmenisen päivää on ollut heittämällä yksi elämäni piinallisimmista ajanjaksoista. Oireettomina päivinä iskee ahdistus siitä, että jonkun on oltava huonosti, koska mitään kummallisia tuntemuksia ei ole. Niinä päivinä, kun vatsakipu on kovaa, päässä pyörii vain ”no niin, nyt tämä kuitenkin menee kesken”.

Edellinen raskaus pilasi multa kyllä ihan täydellisesti alkuraskauden odotuksen ilon. Edellisen yrityksen ja sittemmin raskauden aikaan en rehellisesti sanottuna juurikaan edes ajatellut keskenmenon mahdollisuutta. Se oli asia, joka tapahtui vain joillekin eikä mulla ole lähipiirissä ketään, joka olisi asiasta koskaan edes puhunut. Siinä kohtaa, kun se napsahti omalle kohdalle, kaikki muuttui. Elämän hauraus iski täysillä päin näköä ja kun itse joutui diilaamaan sen menetyksen kanssa, pelko siitä kulkee mukana aina.

On tavallaan ihailtavaa, että toiset pystyvät suhtautumaan keskenmenoon raadollisen realistisesti ”jotain vikaa siinä olisi ollut kuitenkin, kun meni kesken” tai ”eihän tuulimunassa mitään vauvaa ole edes menetetty”, mutta itse en pysty. Toki yritän parhaani mukaan olla stressaamatta, koska tiedän varsin hyvin sen, että en itse voi tehdä asialle mitään. Jos siellä on tuulimuna, mä en sinne sikiötä saa. Jos raskaus menee kesken, mä en voi tehdä mitään pysäyttääkseni sitä. Mikään ei ole mun käsissä. Se kontrollin menettäminen on varmaan se asia, mikä tässä tuntuukin kaikista pahimmalta.

Näillä viikoilla (5+2) myöskään ultrassa ei ole välttämättä nähtävissä vielä kamalasti mitään, mistä voisi varmuudella sanoa kaiken menneen jo vituiksi. Eikä toisaalta kukaan voi minulle sykettäkään vielä lupailla. Ei siis auta muu kuin odottaa. Vittu mä vihaan odottamista. Keskenmenon jälkeen elämä ei kuukausiin ollutkaan mitään muuta kuin yhtä helvetin odottamista. Odottaminen olisi paljon helpompaa jos olisi edes joku varmuus jostain. Edes se, että siellä todella on joku.

Olen myös pissannut muutaman raskaustestin vielä tässäkin vaiheessa, viimeisimmän eilen. Testiin pamahti onneksi ne kuuluisat leffaviivat testiviivan ollessa kontrollia jopa hieman tummempi. Yksi Clearbluen digi mulla on vielä kaapissa, jonka ajattelin tehdä huomenna. En tiedä kuinka pahasti hajoan, mikäli testiin ei tule 3+. Eihän sekään varmuudella kertoisi mitään, mutta se kolmonen olisi edes joku lupaus siitä, että hormonitasot nousevat. Hcg:n nousu ei sekään tietenkään tarkoita mitään, mutta jos ne eivät nouse, se yleensä indikoi huonoa.

Vielä pitäisi jaksaa seitsemän työpäivää ja kymmenen aamuherätystä. Sen jälkeen tiedän, onko joku ketä odottaa.

Vastaa