Kuulumisia varhaisultrasta

Kävin siis Naistenklinikalle raskauden sijainnin vahvistamisessa, kun mulla oli viikkoja omien laskujeni mukaan 6+5. Päivä oli torstai ja maanantaina mulla oli siis kirkkaanpunaista veristä vuotoa ja ulos tuli myös muutama hyytymä. Vuoto loppui illalla ja tiistaina ja keskiviikkona paperiin jäi enää hyvin vähän rusehtavaa tuhrua. Vatsakivut olivat kuitenkin edelleen aika kovia ja vaikka samantyyppiset kivut on mulle tuttuja jo raskautta edeltävältä ajalta, en herätellyt juurikaan toiveita. Olin ihan varma, että kohdusta löytyy tuulimuna tai se on tyhjää täynnä. Siinä pöydällä lettu levällään maatessaan ehtii miettiä kyllä monenlaista.

Alun sisätutkimuksen yhteydessä lääkäri suureksi yllätyksekseni totesi kohdunsuun olevan siisti ja juuri oikean näköinen. Olin aivan varma, että se olisi auki ja seuraava verilasti olisi odottamassa vapautumistaan. Sisätutkimuksen jälkeen lääkäri ultrasi ja totesi, että kohdussa näkyy sikiöpussi ja sikiöpussista löytyy ruskuaispussi. Tässä kohtaa olin jo ihan varma, että siihen ruskuaispussiin se löydös jääkin. Välittömästi sen jälkeen lääkäri sanoi, että kyllä täältä sikiö löytyy ja hänellä on myös syke.

Lääkäri käänsi näytön minua päin ja näin välittömästi pienen sykkeen ruudulla. Yritin purskahtaa itkuun, mutta en järkytykseltäni pystynyt, joten todennäköisesti vääntelin vain naamaani helvetin oudonnäköisenä. Sanoin, että en todellakaan odottanut mitään tällaista ja lääkäri vastasi, että tämähän on varmasti sitten oikein iloinen yllätys. Vastasin myöntävästi ja sekä lääkäri, kätilö, että mukana ollut kätilöopiskelija kaikki onnittelivat minua. Olin räjähtää onnesta.

Ultran mukaan sikiön koko vastasi 6+1, mutta sehän on tuossa vaiheessa niin kovin pieni, että ei sitä saa edes kunnolla mitattua. Huolestuin tuosta kokoerosta kyllä silti aika paljon, mutta kun pläräsin omia raskaussovelluksiani huomasin, että sinne on merkitty ovulaatiopäivä todennäköisesti väärin. Oikeasti viikkoja olisi 6+3 tai 6+4. Joka tapauksessa, stressaaminen ei tässä tilanteessa enää auta. Alkio on oikeassa paikassa ja elossa, nyt jatko on jonkun korkeamman voiman käsissä.

Kävelin Naistenklinikalta takaisin autoon, jossa mieheni odotti. Sanomatta mitään, kaivoin laukusta kuvan ja nuo kyseiset sukat, jotka ostin viime viikolla. Mies meni jotenkin ihan täysin lukkoon (vaikutti silti toki iloiselta) ja oli koko päivän aika poissaoleva. Itse olin reaktioon aika pettynyt, koska olin toivonut, että olisimme voineet iloita yhdessä ja juhlistaa asiaa. Keskustelimme asiasta aika paljon samana iltana ja mies oli vain täysin valmistautunut siihen, että uutiset ovat huonoja. Hän ei osannut lainkaan käsitellä tilannetta tai fiiliksiään, kun uutiset olivatkin positiivisia. Täytyy myöntää, että olen itsekin aika epäuskossa edelleen ja en millään tapaa syytä häntä reaktiostaan.

Juuti ennen juhannusta (eli tasan viikon päästä tuosta ultrasta) menemme toiseen varhaisultraan Perhe Arteen, jotta mieskin pääsee näkemään papusen. Juhannuksena todennäköisesti tulemme myös tapaamaan jomman kumman perhettä ja alkoholittomuuteni tulee varmasti herättämään hieman oudoksuntaa, koska tykkään nautiskella hyvästä viinistä ja oluesta. Jos siis joudumme kertomaan jo nyt raskaudesta, voimme toisen ultran jälkeen tehdä sen edes hieman paremmilla mielin 🙂

2 Replies to “Kuulumisia varhaisultrasta”

  1. Ihanaaaaa,onnea hyvistä uutisista!!:) Löysin blogisi viikko sitten ja jään seurailemaan..

    1. mamimissio says: Vastaa

      Kiitos paljon Vipsu! Oli kyllä suuri helpotus 😅 Mahtavaa, että jäät seurailemaan 🙂

Vastaa