P*******n naistenvaivat

Eilisen ovisplussan myötä tuli myös jotain muuta, nimittäin orastava hiivatulehdus. Minkä hemmetin takia sen piti tulla juuri nyt ovisaikaan? Joo, tiedän, että oviksen aikaan kehon immuunijärjestelmä on ilmeisesti hieman pinteessä ja keho on todennäköisempi vastaanottamaan erilaisia tulehduksia, mutta silti. Mulla ei (luojan kiitos) ole näitä vaivoja usein, mutta olisi tämäkin kerta nyt saanut jäädä välistä.

Kävin hakemassa eilen apteekista flukonatsolikapselin ja toivon, että tämä orastava helvetti hoitaa itsensä pois parissa päivässä. Tänään olo on jo lähes normaali, joten hyvältä vaikuttaa! Nämä tuntemukset tulivat onneksi vasta eilen illalla, joten sänkyhommeleihin tämä ei tällä erää vaikuttanut millään tavalla. En kuitenkaan bongannut ovislimoja missään vaiheessa ja veikkaan ettei toosa muutenkaan ole siittiöystävällisimmillään tuossa tilassa, joten pahoin pelkään tämän kierron menneen harakoille vaikka peitto heiluikin.

Ovistestin viivakin haaleni tänään hieman eilisestä huipusta ja aamulämmöt ylittivät mulle maagisen 36 asteen rajan, joka yleensä tarkoittaa luteaalivaiheen puolelle siirtymistä. Nukuin tosin viime yön todella surkeasti, joten sekin on osaltaan voinut vaikuttaa aamulämpöjen nousuun. Tunsin myös eilisiltana vasemmalla puolella ihan hentoista kramppailua, jollaista ei ole ollut lainkaan alkukierron aikana. Ehkä se viittasi ovikseen? Anywho, epäilen kuitenkin oviksen nyt olleen oikeasti tässä ja en usko, että edellisen kierron kaltainen hämyovis toistuu.

Vaikka mua ottaa todella rankasti päähän se, että uskon tämän kierron menneen nyt hukkaan, olen silti tosi iloinen siitä jos tämä kierto nyt jää lyhyemmäksi kuin edellinen. Natural cycles ennusti muuten ovulaation päivälleen oikein vaikka olinkin asiasta kovin skeptinen. En tiedä mistä ihmeestä se pystyi päättelemään, että tämä kierto olisi lyhyempi kuin edellinen 🤷‍♀️ Jos sovellus jatkaa oikeaa arvailuaan, tämä kierto jäisi 38-päiväiseksi joka olisi ihan superjuttu. Seuraavaa kiertoa se ennustaa vieläkin lyhyemmäksi, mutta hoidetaan nyt ensin tämä kierto alta pois 😄

Vastaa