Ovistikkupornoa

Jumalattoman pitkässä keskenmenossa oli puolensa vaikkei sitä uskoisi. Nimittäin se, että loputon kusitikkujen tutkinta loisti poissaolollaan. Reissusta palattuani aloin tikuttamaan ovulaatiota ja tikutuksen tulos on alapuolella. Se on hieman hämmentävä ja turhauttava.

Tikutus CD12-20 (tikut 4&5 on samalta päivältä)

Näitä kuivuineita tikkuja tiiraillessa omaan silmään näyttää siltä, että CD 18-19 olisivat tummimmat. Varsinaista positiivista ovistestiä en ole koskaan saanut (paitsi raskaana), joten en sellaista tavoittelekaan. Suunnilleen yhtä tummat viivat saa riittää.

Näin ”tuoreeltaan” CD 18 näyttäisi vievän voiton vaikka kuva hieman muita tummempi onkin.

Meinasi iskeä jo pieni epätoivo, kun päivä toisensa jälkeen tikut näyttivät melko samalta ja eivät juurikaan lähteneet tummenemaan. CD18 mulla oli melko vahvoja vatsanippailuja ja muita tuntemuksia, jotka jatkuivat vielä eiliseen (CD19), joten uskoisin, että ovis tapahtui näiden kahden päivän aikana. CD17-18 kohtua kokeiltaessa sormiin jäi myös hyvin haaleaa ruskeaa vuotoa, joka oli oviksen merkki myös raskauteen johtaneessa kierrossa. Tämän päivän tikku oli myös jo selkeästi edellispäiviä haaleampi, joten toivoisin, että ovulaatio on ohi.

Aion kuitenkin vielä tikutella ainakin pari päivää, jotta viiva varmasti lähtee haalenemaan. Olisin muuten testaillut digitestillä, mutta ilmeisesti oma Clearbluen digiovistestilaite oli päättänyt hajota ja ei tulkinnut testejä lainkaan. Sen verran epäuskoinen olen tämän kierron tärpistä, että laitoin Kotitestistä tilaukseen uuden laitteen, 21 kpl ovitestiliuskoja ja muutaman raskaustestin.

Nyt ei auta muu kuin jäädä jännittelemään 🙂

Vastaa